Rapea ruoka koukuttaa, niin sipseissä kuin salaateissakin - Kolumnit - Maaseudun Tulevaisuus
Kolumni

Rapea ruoka koukuttaa, niin sipseissä kuin salaateissakin

Täydellisen rouskuvaa karjalanpiirakkaa tai pitsapohjaa tahtoo haukata uudelleen ja uudelleen.

Rouskis. Hampaat rouhaisevat rapsakkaa leivän pintaa, pitsapohjaa, perunalastua, ohutta pipar­kakkua, pekonia, jääsalaattia... mitä tahansa rapeaa. Pureskeltavaa on sopivasti mutta ei liikaa. Mahtava tunne, eikö vaan? Suorastaan koukuttava, hampaat ja mieli himoitsevat lisää.

Toki myös maku ratkaisee, mutta suutuntumalla on valtava vaikutus siihen, miten onnistunut nautinto joidenkin ruoka-aineiden syöminen on.

Miksi näin? Amerikkalainen ruokatutkija John Allen arvelee, että syy on kaukana historiassa. Miljoonia vuosia sitten ihmiset söivät paljon hyönteisiä. Niissä, ja kasviksissa, rapeus on merkki tuoreudesta. Myös ääni liittyy olennaisesti rapeiden asioiden syömiseen, se saa jatkamaan esimerkiksi sipsien syömistä, vaikka makuelämys on jo koettu.

Rapeus ei synny itsestään, paitsi oikein hyvällä onnella tai vahingossa. Täydellisen rapsakka karjalan­piirakan kuori, pipari tai pitsapohja on monen tekijän summa. Uunin on oltava tuttu ja luotettava, juuri oikean lämpöinen. Raaka-aineiden pitää olla priimaa. Millä tahansa jauhoilla ei välttämättä mestarikaan onnistu.

Kasviksissa rapeus on lajikekysymys. Parhaiden sipsien taustalla on paitsi pitkä tuotekehitys myös taitavat viljelijät ja kasvinjalostajat.

Vajaat kolmekymmentä vuotta sitten haminalaisella Pousin puutarhalla alettiin uskoa, että rapea viehättää myös salaatissa. Nykyisin jääsalaatin suosio on valtava. Sama puutarha on käyttänyt vuosia entistäkin rapeamman salaatin etsintään.

”Koukussa rapeuteen”, toimitusjohtaja kuvailee. Niin on moni muukin.

Sopiva rouske antaa myös tunteen siitä, että hampaille on töitä ja ne pystyvät niihin. Myönteistä on, ettei rapeuden kaipuuta tyydyttämään tarvitse välttämättä hankkia sipsipussia. Onni voi löytyä myös salaattihyllystä. Ehkä ensi vuonna pitäisi jo maistaa kokonaisia sirkkojakin.

Lue lisää

Aarre: Harva hyönteinen ääntelee, mutta heinäsirkka on poikkeus – yleensä äänessä ovat koiraat

Kauppapuutarha löytää uuden huippulajikkeen ehkä muutaman kerran vuosisadassa – 80-vuotias Pousin puutarha uskoo rapeiden salaattien menestykseen

Granaattiomena-vihersalaatti

Hyönteisruokaa kehittävä Entis sai 200 000 euron pääomaruiskeen