Voitelu ei pelannut – pumppu oli lujilla - Kolumnit - Maaseudun Tulevaisuus
Kolumni

Voitelu ei pelannut – pumppu oli lujilla

Kiersin ladun viidesti, mutta vaivaa piti käyttää kymmenen edestä.

Nyt se on hiihtokausi vihdoin avattu, vaikka lupailin sitä tällä palstalla jo muutama viikko sitten. Kerran olin jo melkein menossa hiihtohalliin, mutta nyt joululomalla vasta sain raahattua sukset Jyväskylään ja pääsin luonnonladulle.

Voiteet muistin, mutta levityskorkkia ei löytynyt eikä lähi-Cittarissa niitä myyty. Ajattelin, että olkoon pitovoiteet, kyllä siellä sen verran viimevuotisia on suksenpohjissa.

Unohdin, että olen Jyväskylässä, minkä muistin kahden sadan metrin jälkeen kiivetessäni Matti Nykäsen mäen vieressä olevaa mäkeä. Yhtä jyrkät ovat, tosin hyppyrimäen mäki on aika paljon korkeampi. Hyvä niin, sillä reilun sadan metrin haarakäynti kerrallaan riitti hyvin.

Ei pelannut siis voitelu, minkä varmaan arvasittekin. Latua oli parin kilometrin lenkin verran. Kiersin sen viidesti, mutta vaivaa piti käyttää varmaan kymmenen edestä.

Nyt oli pumppu lujilla ja nivuset myös. Ihan kuin Antti Tuiskulla, joka kiipesi alkuvuoden Tour de Skin viimeisen osakilpailun loppunousun kutsukilpailussa. Kerrankin kiinnostava julkkistempaus. "Tuisku vaipui rähmälleen lumeen heti maaliviivan ylitettyään", Helsingin Sanomat raportoi.

Tuiskun aika oli muuten noin 56 minuuttia. Nousun pituus on järjestäjien mukaan noin 3,7 kilometriä. Ihme väite, kun se tänä vuonna oli oikeasti alle kolme kilometriä. Tiedon vahvisti Hesarille radan merkannut Jussi Prykäri.

Kova aika Tuiskulla, sanoisin omalla mäkikokemuksellani. Korkeuseroa kun on kuitenkin noin 400 metriä. Jyväskylän kahden kilometrin ladun korkeusero on varmaan noin 20 metriä. Ei sillä, että mäkiä pelkäisin, kun Jyväskylästä olen kotoisin, mutta kyllä pitoa pitää olla.

Itse Tourin kisassa oli kuulemma kapea latu ja ruuhkien vaara. Aivan kuin Finlandia-hiihdossa vuonna 2011, jossa loppupään metsäinen mäkitaival ruuhkaantui. Jonon perästä näin muiden selkien ohi hahmon, joka paarusti kuin hiippien mäkeä ylös. Kun olin lähellä näin hahmon kuuluvan perinneasuun pukeutuneelle ikämiehelle.

Kärsimättömästi ohitusta hakevia nuorempia joku ohjeisti rauhoittumaan vähän: "Pappa on tässä mäessä nyt viidettäkymmenettä kertaa." Ehkä ei sitten ihan niin kiire ollutkaan, että kannoille tarvitsi kolistella.

Finlandia-hiihto on hieno tapahtuma kaikin puolin. Hieman oudompi tapahtuma oli Vierumäen 24 tunnin hiihto noin kymmenen vuotta sitten. Nousin urheiluhallin lattialta ylös aamuneljältä ja lähdin kympin lenkille. Se oli joukkuekisa, jossa yksi hiihtää koko ajan. Jotkut vetivät kisan yksin ja söivätkin liikkeessä. He etenivät koko matkan tasatyönnöillä porkilla lykkien.

Kaveri heitti tällekin talvelle haasteen Finlandiasta. Jos nyt meni ensimmäinen lenkki näin sujuvasti, eiköhän se voisi olla mahdollisuuksien rajoissa. Kunhan vain pitoa on. Siellä muuten on loppunousun sijaan loppulasku. Metsien varjoista lasketaan hiihtostadionin hevosenkenkään hyppyrimäkien ylväässä syleilyssä.

Pumppu lujilla -palstalla tarkastellaan urheiluelämää joka toinen viikko. Kirjoittaja on MT:n uutispäällikkö.

Lue lisää

Televisiosta ei tule urheilua! – Metsään juoksemaan ja heittämään kiviä

Jalkapalloa sydäntalvella – ennen pelattiin jäisellä hiekalla, nyt pehmeällä tekonurmella

Onpa ollut surkea talvi – jopa puolen kilometrin latu on nähtävyys

Lahdessa yritetään pelastaa Finlandia-hiihto kaikin keinoin – suurin osa etelän kisoista on peruttu lumipulan takia