Kolumni

Miksi kätevästä ja arvostetusta leivästä on tullut "pelkkää leipää"?

Henrik Hohteri: Suorituksiaan mittaavalle ihmiselle ateria lienee kunnollinen vasta, kun sille on uhrattu riittävästi aikaa ja vaivaa.

Synnyinseudullani Etelä-Saksassa ilta-aterialle katetaan puiset laudat ja terävä veitsi, jolla kelpaa halkaista sämpylöitä ja höylätä niin juustoa kuin makkaraakin. Aterian perinteinen nimi on Abendbrot, iltaleipä.

Norjassa kuulemma ovat puolestaan oivaltaneet, että voileipä on kätevä lounas.

Ensimmäisessä kesätyöpaikassani minulla oli tapana vetäistä lounastauolla puolikas jälkiuunileipä ja omena. Hyvin pärjäsin iltaan asti.

Leivän vähättely, pahoittelu ja demonisointi harmittaa ja hämmästyttää leivänsyöjää.

Monelle jokapäiväinen leipä merkitsee ruuan sijaan lisäkettä, pakollista kuituannosta tai jopa vältettävää pahetta (hiilareita, apua!). Söikö lapsesi ”kunnon aterian” vai ”pelkkää leipää”?

Leipämyönteisessä kodissa arkipäivinä ei tarvitse laittaa iltaisin ruokaa. Jos taas on kasvanut siihen että leipä on pelkkää leipää, muu kuin lämpimän aterian valmistus on laiminlyöntiä.

Mitenköhän näin pääsi käymään? Onko leipä jotenkin liian junttia? Vai onko se liian helppoa? Suorituksiaan mittaavalle ihmiselle ateria lienee kunnollinen vasta, kun sille on uhrattu riittävästi aikaa ja vaivaa.

Leipäateriat ovat käteviä, koska ruuassa ei ole juuri laittamista. Tiskiä syntyy minimimäärä. Voileipiä on helppo ottaa myös evääksi. Leivät eivät pilaannu herkästi ja ne maistuvat jokseenkin yhtä hyviltä lämpöisinä ja kylminä.

Leipä on terveellistäkin, jos valitsee oikein. Valkoisen höttöleivän sijaan kannattaa suosia hapanjuureen valmistettua ruisleipää. Se sisältää runsaasti kuitua, hiivattomiakin vaihtoehtoja löytyy.

Eikä tässä vielä kaikki. Sana leipääntyminen ei viittaa siihen, että leipä aiheuttaisi kyllästymistä. Päinvastoin, leipääntyessään ihminen on valmis puurtamaan puuduttavaa työtä tuon himoitun ja arvostetun leivän takia.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

Lue lisää