Kolumni

Jalkapalloa sydäntalvella – ennen pelattiin jäisellä hiekalla, nyt pehmeällä tekonurmella

Jalkapalloa pelataan ulkona luonnonnurmella nykyisin jo tammikuussa.

1980-luvun lopulla Jyväskylän Hippoksella oli kaksi hiekkakenttää siinä, missä nyt on Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus.

Talvella kentät aurattiin, kenkiin ruuvattiin nastat ja syöksyttiin pakkaseen pelaamaan. Kenttä oli umpijäässä ja maalivahdille se oli tukalaa, jos nyt juokseminenkin siinä rasitti suuresti. Sen ajan halvat ja huonot pallot olivat kivikovia tietenkin.

Parinkymmenen vuoden päästä viereen nousi halli, jonka kaltaisten piti nostaa suomalaiset jalkapalloilijat Euroopan huipulle. Vaikka Jari Litmasen tarinassa loputtomat pallorallit Lahden hallissa ovat iso menestyksen tekijä, yleisten tuloksien perusteella voidaan todeta, etteivät hallit tuoneet kestävää menestystä.

Niitä oli lopulta aika harvassa suurien massojen käyttöön. Ehkä kaikkien pikkujunnujen ei annettu aivan yhtä vapaasti palloilla halleissa, niin arvokasta kenttäaika oli.

Jyväskylässä hallissa pelattiin myös pesistä ja se oli muutenkin laajasti urheiluväen käytössä.

Mietin talvipelaamisen historiaa viime sunnuntaina, kun sadealueen väistyessä hengittelin raikasta ja kosteaa ilmaa jalkapallokentän laidalla.

Alasarjapalloilun talvisarja oli alkamassa ja olosuhteet olivat erinomaiset. Muutama aste lämmintä ja pilvipouta. Ilma oli happirikasta. Kentässä ei ole lämmitystä, mutta silti vain yhdessä pelissä viime talvena oli hieman kuuraa. Nyt ei sellainen näytä todennäköiseltä lainkaan.

Jos vitosdivari voi siirtyä lähes ympärivuotisesti pelattavaksi, niin varmasti tilanne on sama myös korkeammilla tasoilla ja junioreissa. Pitää paikkaansa, sekä joukkueita että yksittäisiä pallottelijoita näkee pitkin kenttiä läpi talven.

Parhaiden kenttien alla on lämmitys, joka pitää sen sulana pakkasella. Sellaisia on toki harvassa, mutta tavallisia tekonurmikenttiä alkaa olla jo runsaasti pitkin Suomea.

Suomen cupia pelataankin jo täyttä häkää. Iso osa otteluista pelataan ulkona ja Espoossa tammikuun lopussa jopa luonnonnurmella. Peliä toisin siirrettiin päivällä kentän huonon kunnon vuoksi.

Kehityksen voi kiteyttää jotenkin näin: 1980-luvun talvina keskityin selviytymään olosuhteista, 1990-luvulla hyvät olosuhteet olivat ulottuvilla, joskin niukassa. Nyt ne ovat arkipäivää ja itsestään selvyys jo alasarjoissa.

Lopulta siis Suomen jalkapallomenestyksen taustalla voi olla ilmastonmuutos. Ainakin se on tehnyt talvijalkapallosta miellyttävää ulkona jo isossa osassa Suomea.

Hyvien kenttien tuoma tason parannus näkyy vitosdivarissa asti. Nyt sunnuntaina mietin potkutekniikkaa ja arvioin joukkueen taktisia valmiuksia. Kokeilin harhautuksia ja harkitsin taustanousuja.

Siellä jäisellä hiekkakentällä mietin lähinnä, miltä jääkuulan isku tuntuu alavatsassa, kun se kohta sinne kuitenkin osuu. Lopettamista en miettinyt silloinkaan.

Pumppu lujilla -palstalla tarkastellaan urheiluelämää joka toinen viikko. Kirjoittaja on MT:n uutispäällikkö.

Lue lisää