Kolumni

Ilmastonmuutos vie pakastushalut

Eija Mansikkamäki: "On aina yhtä jännittävää nähdä, mitä lootan pohjalta paljastuu. Mitä! Eivätkö mustikat olekaan vielä loppu?"

Ei juttua ilman ilmastonmuutosta, ei yritystä ilman hiilikuria. Päätin olla kohkaamatta aiheesta, mutta päätös piti vain pari päivää.

Piti nimittäin sulattaa lumettunut pakastin. Sehän on sydäntalven pakollista ja kiehtovaakin puuhaa. Virta pois, vesikattilat kuumiksi, eineet kasseihin ja pihalle.

On aina yhtä jännittävää nähdä, mitä lootan pohjalta paljastuu. Mitä! Eivätkö mustikat olekaan vielä loppu? Täälläkö se (toissa)syksyn sienisato piileskelee? Ja onpa meillä käynyt kalaonni, kun lohifileitäkin löytyy useampia! Puhumattakaan piparitaikinasta, pavuista, persiljasta, muutamista makkaroista ja avatuista jäätelöpaketeista.

Lihaakin näyttää löytyvän, mausteilla ja naturel, jauhettuna ja kimpaleina, samoin einespizzoja, ruisleipää, lisää sieniä ja puolikas pullapitko. Mitä ihmettä meillä aina ruikutetaan, ettei muka olisi ruokaa? Keksin löydöksistä ainakin sata reseptiä risotosta patojen ja pyttipannun kautta keittoihin ja kohokkaisiin!

Osa sapuskasta on päätynyt pakastimeen iltamyöhään, kun kaupat dumppaavat elonsa iltaan ehtineitä eineitä pilkkahintaan. Syynä tietenkin ruokahävikin ja ilmastonmuutoksen torjuminen.

Tänä vuonna tämä kotoinen Pandoran lipas uhkasi kuitenkin jäädä avaamatta. Etelässä kun ei oikein ole kunnon pakastimensulatuspakkasia. Piti tyytyä parin asteen kylmyyteen ja olla tosi nopea.

Onnistuihan se, mutta aloin miettiä, miksi ihmeessä sullon syötävää talteen, kun sitä saa aika usein ihan tuoreena ja juuri ulosheittohinnalla kävelymatkan päästä. Jos ei sulatuskaan enää suju ja tuota löytämisen iloa, vaan pikemminkin stressiä? Olisikohan jopa ilmastoystävällisempää kerätä marjatkin kaupan pakastealtaasta? Kunhan joku ensin poimii ne.

Toisaalta, juuri tänä keväänä voi olla hyvä varautua omin eväin, jos kaupan lakot toteutuvat, laajenevat ja pitkittyvät.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

Lue lisää