Kolumni

30 vuotta poissa silmistä

Helmikuun loppu 1990 oli luminen, mutta ei järin kylmä. Pakkasin auton silloin Tapiolassa täyteen tavaraa ja ajoin kotikonnuilleni Alastarolle Varsinais-Suomeen. Takana oli runsaat neljä vuotta toimittajana Maaseudun Tulevaisuudessa ja edessä etätoimittajan työt.

Päätoimittaja Mikko Vesa saatteli matkaan toivottaen jaksamista ja luvaten, että takaisin voi tulla milloin vain. Tuskin siellä kauan viihdyt, Mikko taisi ajatella, kun kädestä puristaen lähetti matkaan.

Ensi viikon torstaina tulee täyteen 30 vuotta etätöissä toimittajana. Esikoistytär syntyi pari kuukautta muuton jälkeen.

Joskus pimeinä päivinä, kun mikään ei onnistu, ketään ei saa kiinni ja yhteydet ulkomaailmaan pätkivät, saattaa käväistä mielessä, että voisi näitä töitä helpomminkin tehdä. Työyhteisö on kaukana, käytäväpuheet jäävät kuulematta, mutta onneksi vaimo sentään edustaa Pihtiputaan mummoa.

Mutta en ole lähtenyt takaisin Helsinkiin.

Kiinni pitävää on ollut paljon. On tilaa temmeltää väljässä talossa ja vielä kohtuullisin kuluin. Tuskin kukaan helsinkiläinen uskoo, että yli 300 neliön asunnon kulut ovat pienemmät kuin kantakaupungin kaksion.

Lasten mukaan on ollut turvallista, että koulusta kotiin tullessa joku on ollut läsnä. Ilmasto kiittää, kun työmatkaa keittiöstä on seitsemän metriä. Kahvin saa keittää juuri niin vahvaksi kuin itse haluaa.

Talonpojan arki näkyy ikkunasta, kun seuraa taas keväällä naapurin ohrapellon vihertymistä. Etätyö on tehnyt mahdolliseksi kotitilan jatkamisen sivutoimisesti kuutamoviljelijän hengessä. Viljely antaa taustatietoa ja kokemusta kirjoittamiseen.

Kun pitkä kuivuus tai viikkojen sateet pilaavat satoa tai ruuan halpuuttaminen tyhjentää tilipussia, on helppo ymmärtää ahdistunutta viljelijää.

Kolmessakymmenessä vuodessa paljon on muuttunut, mutta paljon on myös pysynyt ennallaan.

Silloin vasta uumoiltiin EU:sta, markat olivat käytössä ja Neiti Ajallekin soitettiin. Maaseudun ja kaupungin välillä oli jännitettä, mutta paljon lempeämmin kuin nyt. Ei ollut somea, kännykkää eikä nettiä.

Kun piti saada valokuvia lehteen, bussiyhteydet piti tuntea tarkasti, jotta filmirullat sai ajoissa perille. Nyt kännykkäkuva kelpaa, ja se on hetkessä toimituksessa.

Kylänraittikin on muuttunut ja hiljentynyt, kun väki ensin vanheni ja vähin erin talot muuttuivat suvun kesäasunnoiksi. Muuttoliike vei nuoria kaupunkeihin, ja viimeisiä kyläkouluja suljetaan.

Kolmekymmentä vuotta tuntuu hurahtaneen hetkessä, mutta omilleen jo muuttaneista lapsista näkee, että vuosia on kulunut.

Seuraavat 30 vuotta tuovat todennäköisesti yhtä isoja muutoksia. Onko maaseutu silloin pelkkää luonnonsuojelualuetta vai kääntyykö maaltapako joskus toiseen suuntaan? Syntyvyyden lasku merkitsee joka tapauksessa kiristyvää kilpailua vähenevistä työikäisistä. Kuka pystyy tarjoamaan parhaat elämisen edellytykset?

Kolumnisti Jan Hurri varoitteli viikonlopun Ilta-Sanomissa riskeistä, kun osa kansasta köyhtyy ja kokee joutuneensa sivuun. Autioituvan maaseudun ja köyhtyvän kansan hylkääminen on yhteiskunnallista uhkapeliä.

Sanna Marinin hallituksen on syytä ottaa tämä vakavasti.

Lue lisää

Sydäntä särkee ajatella, miten pahasti pieleen sukupolvenvaihdos voi mennä

Kriisiaika kaipaa selkeää johtajuutta

Poisoppimisen vaikeudesta

Maalaisjärki vastaan tiede