Kolumni

Hullu ei ole se joka myy, vaan...

Olga Temonen: Miksi vanhoja tupia ja torppia ei pistetä myyntiin?

Olette varmaan lukeneet joskus hulluja juttuja siitä, miten jotkut kaupunkilaiset repäisevät itsensä irti oravanpyörästä. He riuhtaisevat itsensä kertaheitolla irti omistamastaan materiasta, asunnosta ja kaikesta muusta, pakkaavat pienen reppunsa ja muuttavat kauas pois.

Ihan hullua vai mitä? Kiehtovaa ehkä, mutta hullua silti. Hullua minusta ja varmasti monesta meistä, jotka olemme huomaamattamme sitoneet itsemme omistamaamme paikkaan.

Maajussi ei maapaloistaan hevillä luovu, sen me tiedämme kaikki. Voi sitä sinisilmäistä maallemuuttajaa, jolle intoileva kiinteistövälittäjä kertoilee kauppahetkellä naapureiden mahdollisesta halukkuudesta myydä vieressä olevalta pellolta, kumpareelta tai ryteiköstä tonttiin lisämaata.

Juu, kyllä halukkuutta saattaa hyvällä lykyllä ollakin, mutta mihin hintaan? Siitä maallemuuttaja voi tehdä vain villejä arvauksia, jotka, naapurin sitten muutaman vuoden jälkeen kerrottuaan hinnan, tulee kerrottua ainakin kymmenellä. Siinä tulee tahtotila ponin hankintaan tai autotallin rakentamiseen punnittua kerralla kunnolla.

Älkää ymmärtäkö väärin, minä ymmärrän tämän erittäin hyvin. Muutaman aarin myyminen kuulostaa pikku jutulta, mutta ei sitä ole. Kun ramppaa maanmittaustoimistossa ja tonttikaupoilla, rämpii vesisateessa siellä ryteikössä etsimässä porukalla rajapyykkejä ja merkkaamassa uutta rajaa, tulee varmasti pohdittua että olikohan tuo naapurilta vaadittu korvaus sittenkään riittävä?

Ensi kerralla osaa sitten pyytää tarpeeksi, jottei taas niin sanotusti ketuta.

Mutta yhtä asiaa minä en kyllä ymmärrä. Että miksi vanhoja tupia ja torppia ei pistetä myyntiin?

Useita vuosia sitten etsimme vanhemmilleni pientä taloa jostain täältä lähiseudulta. Mitään sopivaa ei tullut myyntiin ja kyselimme kaikkia mahdollisia selkeästi autioita paikkoja mistä vain ikinä kuulimme.

Omistaja pääsääntöisesti aina joku, joka oli joskus autiossa talossa asunut, ja sittemmin rakentanut uuden ja paremman pellon toiselle puolen.

Vaikka torppa näytti surulliselta ja suorastaan huusi itselleen kunnostajaa, useimmiten kyselijään suhtauduttiin suurella epäluulolla. Vastaus oli yleisimmin jotain sinne päin, että paikka on niin huonossa kunnossa, ettei sitä voi kenellekään myydä.

Vaikka täällä maalla montaa asiaa osataan, niin mitäs jos opeteltaisiin vielä myös tämä: Se ei ole tyhmä joka myy, vaan se joka ostaa.

Jos siis joku haluaa kunnostaa itselleen puolimädän vanhan talon, niin antakaa mennä vain, vaikkette itse sellaisessa suostuisikaan enää asumaan. Meitä on moneen junaan ja tänne maaseudun autioituneisiin pihoihin porukkaa kyllä mahtuu.

Muistakaa muuten jättää itsellenne siivu maata siitä vanhan torpan kupeesta. Kun ostajat ovat saaneet ensin torpan remontin valmiiksi, ne alkavat haaveilla kasvihuoneesta, ja sen paikka sopivasti onkin juuri sillä pläntillä mikä jäi heiltä ostamatta.

Saatte siitä kuulkaas hyvän hinnan. Ja sillä hinnalla voi pakata reppunsa ja muuttaa vähäksi aikaa kauaksi pois. Ja silti pääsee vielä takaisin omaan kotiin.

Lue lisää

Hylätyt talot heräävät henkiin

Harva kaipaa keskittämistä

Unelma maalla ei ole kallis

Maria Lund Hankasalmen sanomissa: Kihisen raivosta, kun kaupunkilainen kyseenalaistaa maallemuuttoni