Kolumni

Kurjuus kurkistaa asfaltin railosta

Jukka Pasonen: Satulan jyskyttäessä takapuolta alkaa ihmetellä, onko Suomi oikeasti vauras maa. Tieverkon kunto kun peilaa koko yhteiskunnan tilaa.

Pyöräillen saa toisenlaisen näkökulman asioihin kuin autossa istuen.

Ensiksikin pyörän satulassa huomaa, etteivät lait ole aina kaikille samat. Useimmat noudattavat sääntöjä, mutta kuka vain voi yllättää milloin vain. Tämän vuoksi pienen kannattaa väistää suurta.

Seuraavaksi vakuuttuu, että mitä taitavammaksi ihminen tulee, sitä kyynisemmin hän katselee muita. Kuljetusalan ammattilaiset näet varmaan osaavat kaikki liikennesäännöt, mutta poimivat niistä vain itselleen sopivat. Pyöräilijä kaatuu hämmästyksestä, jos esimerkiksi taksi antaa tietä.

Edelleen on ilmiselvää, että rikkaus sokaisee ihmisen. Tai sitten luksusautojen tummennettujen lasien läpi ei näe kunnolla. Pääsääntöisesti pyöräilijän kannattaa olla sitä enemmän varuillaan, mitä hienomman auton kohtaa.

Kalliiden urheiluautojen ajajilla taas on niin kiire, etteivät he huomaa laittavansa muita nielemään pölyä ja kuuntelemaan melusaastetta.

Satulan jyskyttäessä takapuolta alkaa ihmetellä, onko Suomi oikeasti vauras maa. Tieverkon kunto kun peilaa koko yhteiskunnan tilaa.

Väyliä on rakenneltu, mutta varat eivät ole riittäneet niiden kunnossapitoon, etenkään syrjäseuduilla. Jos hallituksen kärkihankkeet toteutuisivat, niin montako euroa 600 miljoonasta väylille luvatuista riittäisi vaikkapa Vihdin Haimoonraitin kuoppia tasoittamaan. Varmempaa vaihtaa maantiepyörä maastomalliin.

Kaikille tekisi hyvää katsoa uudesta suunnasta olemassaoloaan, ettei tule ajaneeksi elämänsä läpi pienistä ikkunoista maailmaa tiiraillen.

Erityisesti muiden asioista päättävien poliitikkojen, työmarkkina- ja yritysjohtajien olisi tarpeen laskeutua takapenkeiltään pyörän satulaan. Tuottavuusloikka edellyttää, että onnistutaan luomaan toivoa ja uutta kasvattavan innostuksen ilmapiiri. Leikkauksilla ja pakkotyöhengellä ei synny kunnon tulosta.

Jos jatketaan vain ankeutusta, viime perjantain mielenilmaukset saavat pian jatkoa. Konsensukselle julkisesti tuhahtaneiden Alexander Stubbin ja Björn Wahlroosin kannattaisi myös miettiä, kaatuisiko ay-liikkeen mukana jotain muutakin – kuten yhteiskuntarauha.

Ei nykyinen hallitus ole yksin vastuussa Suomen lamaannuksesta. Jonkun olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten jotain valtion velkaantumiselle.

Muiden tekemiä virheitä pitäisi kuitenkin korjata eikä tehdä niiden päälle uusia. Ei pitäisi ottaa niiltä, joiden talous ei sitä kestä.

Eivät nämä säästötoimet meitä keskiluokkaisia kaada. Olisin valmis kukkaron lisäkiristyksiin, jos valtion velka saataisiin siten kuriin.

Vielä lisää kestäisin, jos leikkauksilla järjestyisi ansiomahdollisuus yhdelle työttömälle ja toiselle pätkätöitä tekevälle aikuiselle lapselleni. Saman soisin kaikille nuorille, mutta nykyisten toimien ja työllisyyden välillä on aika löyhä ja pitkä sidos.

Ministereiden omat pienet nipistykset suurista palkoistaan näyttävät pienituloisista vain julkisuustempulta. Millaisia päätöksiä hallitus tekisi, jos ministerit solidaarisesti tyytyisivät vaikka perushoitajan alle 2 000 tai viljelijän alle 1 700 euron kuukausituloon?

Lue lisää

Voittaako houkutus lopulta ärsytyksen? Vielä en ole antautunut podcastien maksumuurin edessä

Ruisleivästä paistoi päivä läpi – miksi monien elintarvikkeiden pitää olla yhtäkkiä paperinohuita?

Kasvissyönti on sukupolvikysymys – tutkimukset ennakoivat muutoksia suomalaisten ruokavalioon

Keskustan sote tuo palvelut lähelle