Kolumni

Pyhällä maalla

Veikko Niittymaa: "Miten voi olla, että piskuinen maa ja sen kansat pitävät koko maailmaa varpaillaan?"

Ajamme autolla ohi tiiviisti rakennetun mäennyppylän. Kuljettaja kertoo kaupungin olevan Nazareth. Nyppylöitä on oikeastaan kaksi, toisella asuvat kristityt ja toisella arabit.

Työmatkan aikataulu ei anna mahdollisuutta pysähtyä Jeesuksen kotikaupunkiin, vaikka pääsiäiseen on aikaa enää viikko. Tuntuu ihmeelliseltä kulkea Raamatun maisemissa, joista on kuullut lapsesta pitäen.

Kaikkialla on vihreää vielä muutaman kuukauden, kunnes keskikesän helle kuivattaa maiseman. On helppo uskoa paikallisia, jotka sanovat, että Israel on 10 kuukautta paratiisi ja kaksi kuukautta sietämätön pätsi.

Israel ei päällisin puolin eroa länsimaista. Tiet ja rakennukset ovat kunnossa kuten koto-Suomessa. Ihmiset juttelevat vilkkaasti vieraiden kanssa.

Pinnan alla kuitenkin muhii eikä se jää huomaamatta, vaikka olo tuntuu turvalliselta. Lentoaseman turvatarkastukset ovat eri kertaluokkaa kuin Helsingissä: laukut pengotaan läpikotaisin ja meiltä tivataan useasti, minne olemme matkalla ja kuka on pakannut laukkumme.

Kibbutsin asukas kertoo, että uuteen lastentarhaan tehtiin 40 sentin paksuiset betoniseinät, sillä vastapuolen ohjukset yltävät entistä kauemmas. Historiasta muistuttaa keskelle kibbutsin asuntoaluetta sijoitettu vaikuttava holocaust-muistomerkki.

Valtatien vartta peittää korkea muuri. Palestiinalaisalueet on erotettu jykevästi muusta maasta. Gaza, Hebron, Betlehem...

Israel on uutisten vakioaihe . Viimeksi viikonloppuna kahakoitiin Jerusalemin temppelin liepeillä. Televisiokuvaan piirtyy tuttuja paikkoja muutaman päivän takaa.

Äärikristitty pyrki sisään arabien hallitsemalle temppelialueelle väärään aikaan. Vääräuskoisilla on asiaa sinne vain kahdesti päivässä, aamulla ja heti puolen päivän jälkeen, tunnin kerrallaan, rukoushetkien välillä.

Portin takana kiemurtelee yli satametrinen jono, kun ovet avataan. Turvatarkastus on yhtä tiukka kuin lentoasemilla ja sotilaat vartioivat joka puolella.

Tähänkin tottuu. Israelilaiset isännät vakuuttavat, etteivät he pelkää asua ruutitynnyrin päällä eikä jännittynyt tilanne vaikuta heidän arkeensa.

Keski-ikäinen arabimies kertoo tulevansa hyvin toimeen kristittyjen kanssa, mutta valittaa alhaisia palkkoja. Keskipalkka on pienempi kuin Suomessa, mutta hintataso vähintään sama.

Matkan viimeinen päivä ollaan Jerusalemissa, kristittyjen, muslimien ja juutalaisten pyhässä kaupungissa.

Öljymäeltä näkee koko vanhankaupungin, sen kirkot ja moskeijat. Golgatan paikalle rakennetun kirkon sinertävä kupoli erottuu vaivatta, samoin kalliomoskeijan kultainen kupoli. Mustiin pukeutuneet ortodoksijuutalaiset kansoittavat Itkumuurin.

Kuljemme kapeiden kujien kärsimystietä, Via Dolorosaa, pitkin Golgatalle.

Paikat on merkitty kujien varteen: Jeesus kaatui ensimmäisen kerran, Simon kyreneläinen otti ristin Jeesukselta, Jeesus kaatui toisen, kolmannen kerran, hänet ristiinnaulittiin ja nostettiin ristille, otettiin ristiltä alas, voideltiin ja vietiin kallioluolaan.

Mieli on hämmentynyt. Miten voi olla, että piskuinen maa ja sen kansat pitävät koko maailmaa varpaillaan? Seitsemän miljoonaa seitsemää miljardia. Tässä maassa täytyy olla jotain erityistä, ihmisjärjelle selittämätöntä, pyhää.

Lue lisää

Kun kaikki muu tökkii, Deutscher Krimi toimii aina

Mistä riittää tulevaisuuden eräleireille ohjaajia?

Kasvu- ja vakaussopimus valtion velkakattoineen ei enää vastaa reaalimaailmaa: "Hyvä velka, paha velka"

"Yhtä eppäillään"