Vihreät varovat koronaa, vaikka oma hallitus avaa maata - Kommentit - Maaseudun Tulevaisuus
Kommentit

Vihreät varovat koronaa, vaikka oma hallitus avaa maata

Syyskuun puoluekokous päätettiin pitää etänä samana päivänä kuin poikkeustoimista luovuttiin.

Maanantaina oli merkittävä päivä koronaepidemian kannalta. Maan hallitus kertoi iltapäivällä lopettavansa poikkeustoimet ja valmiuslain käytön, koska tauti on hiipunut ja perusteet siis poistuneet.

Aiemmin aamupäivällä hallituksessa itsekin istuvat vihreät tiedottivat, että syyskuun alkuun kaavailtua puoluekokousta siirretään parilla viikolla eteenpäin ja että se pidetään silloinkin etänä. Siitä olisi voinut nopsasti päätellä, ettei Suomea olla vielä iltapäivällä avaamassa.

"Vaikka koronatilanne on Suomessa tällä hetkellä hyvä, on vaikea ennakoida miten tauti kehittyy syksyn koittaessa. Etenemme järjestelyissä nyt niin, ettei kokous missään tilanteessa vaaranna osallistujien terveyttä."

Toisin kävi, ja poikkeustoimia peruttiin. Huomenna keskiviikkoa maan hallituksen on määrä kertoa lisää voimassa olevista rajoituksista ja suosituksista. Nehän koskevat muun muassa kokoontumisia ja harrastuksia.

Kansalainen voi hämmentyä. Ajattelevatko vihreät siis, että koronan toinen aalto on täällä syyskuussa? Vai peräti tietävät? Että se tulee joka tapauksessa vai että annetaan taudin nyt nousta ja rajoitetaan elämistä sitten uudelleen? Poikkeustoimia ei toki voi pitää voimassa ellei perusteita ole, ja nyt ei hallituksen mukaan ole.

Vihreät siirsivät kokouksensa RKP:n tapaan alun perin jo toukokuulta syksyyn, muut puolueet niin ikään kesäkuulta tuonnemmaksi. SDP on pitämässä kokoustaan elokuun loppupuolella ja keskusta ja kokoomus syyskuun alussa – samana viikonloppuna, jolta vihreät siirsivät omansa pois.

Kiinnostavaa onkin nähdä, pitävätkö ne kokouksensa normaaleina kokouksina ja entisillä paikoillaan vai ennakoivatko taudin leviämistä. Siitä voi kansakin jo päätellä, miten syksyään kannattaa suunnitella.

Lue lisää

Viina ei virtaa Virossa enää pikkutunneille saakka – alkoholin yömyynti kielletään koronatartuntojen vuoksi

Korona- pandemia vahvistaa otettaan

Bioraaka-aineissa on iso mahdollisuus

THL:n ylilääkäri: Koronatartunnat lisääntyneet huolestuttavasti –  49 uutta varmistettua tartuntaa