Kommentti

TV: Akselin ja Elinan häävalssi enteilee kovia aikoja

Timo Koivusalon ohjaama Täällä Pohjantähden alla koostuu nimekkäistä näyttelijöistä ja uskottavasta kerronnasta.

Täällä Pohjantähden alla vaatii istumalihaksia. Elokuvan ykkös- ja kakkososa kestävät kumpikin yli kolme tuntia. Vauhdilla saadaan silti juosta Väinö Linnan ansiokkaan tiiliskivitrilogian tapahtumia.

Koska en kuulu ihmistyyppiin, joka lukisi kirjoja useampaan kertaan, on Pohjantähden tapahtumia antoisaa palautella mieleen elokuvan muodossa. Timo Koivusalon teos vuosilta 2009–2010 koostuu nimekkäistä näyttelijöistä ja uskottavasta kerronnasta.

Aiempaa Edvin Laineen filmatisointia vuodelta 1968 en ole nähnyt, mutta mielestäni alkuperäisen nimeen ei ole pakko aina vannoa. Esimerkiksi Tuntematon sotilas upposi itselleni paremmin uusimpana Aku Louhimiehen versiona. Vanhassa puheenparsi ja tapa näytellä olivat jotenkin teennäisiä.

Pohjantähden ensimmäisessä osassa päästään yllättävän pitkälle verrattain leppoisissa tunnelmissa. Sitä huomaa odottavansa Akselin ja Elinan kohtaamista ja tietenkin häävalssia. Samalla tiedostaa, kuinka paljon surua ja kurjuutta on odotettavissa.

Yle TV2 perjantai klo 21.00, toinen osa 15.1.

Lue lisää

Tee testi: Tunnetko Väinö Linnan Pohjantähden? 15 kysymystä klassikosta

Kommentti: Tuleva elokuvavuosi saattaa olla näyttävä

Muusikko järkyttyi palattuaan entiseen ammattiinsa opettajaksi: "Olin ihan puhki joka päivä"

Video: Petri Laaksonen sävelsi aluksi salaa pöytälaatikkoon ja etsi sanoittajankin puhelinluettelon keltaisilta sivuilta – "Toivon, että jokainen rohkaistuisi kuuntelemaan sisäistä ääntään"