Kommentti

Joulukinkku uusiksi?

Alekinkun osto ei houkuta, sillä normaalihinta, alle kymmenen euroa kilo pakastekinkusta, on minusta halpa hinta niin hyvästä lihasta kuin suomalainen sianliha on.

Kun kuusi miljoonaa kiloa joulukinkkuja pärähtää joulun alla markkinoille, siitä riittää syötävää jokaiselle suomalaiselle vauvoja ja vaareja myöten reilu kilo. Eli käytännössä enemmänkin, sillä kaikki eivät syö lihaa tai erityisesti sianlihaa.

Työkaveri kertoi paistaneensa kinkun itse nyt ensimmäistä kertaa ja yllättyneensä, miten hyvää se oli. Sitähän voisi syödä muulloinkin kuin jouluna, hän pohti.

Jos siis haluaisi säästää, ostaisi kinkun myös uudeksi vuodeksi tai loppiaiseksi, jolloin sen saattaa saada jopa puoleen hintaan tai sitäkin halvemmalla. Eikä ole samanlaisia paineita onnistua kuin jouluna.

Tai ostaa kinkun pakasteeseen ja kypsentää sen myöhemmin keväällä, kuten toinen työkaveri, jonka kevätherkkua on savustettu kinkku.

Itse mietin tässä vaiheessa, mitä tekisin joulukinkun jämistä. Vaikka hävikintorjunta on hyvä asia, alekinkun osto ei houkuta, sillä normaalihinta, alle kymmenen euroa kilo pakastekinkusta, on minusta halpa hinta niin hyvästä lihasta kuin suomalainen sianliha on.

Lue myös:

Ajattelitko ostaa alekinkun? Tarjolla enää enimmäkseen isoja kimpaleita

Lue lisää

Ajattelitko ostaa alekinkun? Tarjolla enää enimmäkseen isoja kimpaleita

S-ryhmän outo kinkkuale

Kinkkulahja lihatarjoiluista kieltäytyvän Helsingin pormestarille: Juhana Vartiainen kertoi paistavansa kinkun MTK:n ohjeiden mukaan

Kannattaako jouluruoka tehdä itse vai ostaa valmiina? Suurin ero kinkun hinnassa