Kommentti: Hallitus täynnä kiintiömiehiä? - Kommentit - Maaseudun Tulevaisuus
Kommentit

Kommentti: Hallitus täynnä kiintiömiehiä?

Naiskiintiöitä vastustetaan usein sillä syyllä, ettei kukaan halua tuntea olevansa "kiintiönainen": Henkilö, joka on valittu mukaan pelkästään sukupuolensa perusteella.

Kuitenkin jo pelkästään neljästä miehestä koostuvan hallituksen syntyminen sattumanvaraisesti on hyvin epätodennäköistä: mahdollisuus siihen on kuusi prosenttia. Todennäköisyys vain miehistä koostuvalle seitsemänhenkiselle hallitukselle on noin 8 promillea. Silti hallituspaikat siirtyvät usein mieheltä miehelle.

Eikö mies koskaan mieti, päädyinkö mukaan sukupuoleni perusteella? Istuisinko tässä, jos olisin nainen?

Olemme niin tottuneet valtaa käyttäviin miesryhmiin, että emme osaa kyseenalaistaa ilmiötä. Sen sijaan naiset, jotka eivät maailmassa suinkaan ole vähemmistö, joutuvat usein perustelemaan roolinsa.

Kyseessä on rakenteellinen syrjintä, jossa naisten ammatilliset kyvyt jäävät hyödyntämättä. Olemme kaikki vastuussa sen purkamisesta.

Sukupuoli ei määritä esimerkiksi matemaattista kyvykkyyttä tai hoivataitoja. Sen vuoksi se ei saa myöskään määritellä roolia työelämässä.

Vaikka naiskiintiöt hallituksiin tulisivatkin, on turha kuvitella, että paikkoihin valittaisiin ketä tahansa. Niihin on tarjolla valtavan ammattitaitoisia hakijoita.

Lue myös: Elintarvikealan, kaupan ja suurten metsäyhtiöiden hallituspaikoista alle neljännes naisilla

Lue lisää

"Patriarkaalisten normien vuoksi tyttöjen harteilla on valtaosa palkattomasta kotityöstä" – korona uhkaa naisten koulutusta, mielenterveyttä ja kehorauhaa

Tasa-arvo ei vielä toteudu teattereissa: ohjaajista ja käsikirjoittajista selkeästi suurin osa miehiä

Ikäsyrjintä oikaistava

Monikuntalaisuus on nyt megatrendi