Kommentit

Uutistausta: EU:n puolustusyhteistyö tiivistyy ja syvenee vauhdilla

Jukka Koivula
Kommentit 01.02.2019

Sisäisesti muutos on ollut mahdollinen Britannian EU-eron myötä. Iso-Britannia on nimittäin perinteisesti jarruttanut kaikella voimallaan EU:n kehittymistä sotilasliiton suuntaan.

Euroopan unionin puolustusyhteistyö on kiihtynyt viimeisten kahden vuoden aikana ennennäkemättömällä tavalla.

Unionin puolustusyhteistyön syventämisestä on puhuttu jo 2000-luvun alkuvuosina, mutta käytännön teot olivat jääneet aiemmin vähäisiksi.

Kuitenkin Venäjän sotilaallinen aggressio Itä-Ukrainassa ja Krimillä sekä Donald Trumpin nousu Yhdysvaltain presidentiksi saivat eurooppalaiset valtiot tiivistämään rivejään.

Venäjän uhkan lisäksi ulkoista painetta kasvattaa se kylmä tosiasia, ettei Euroopan perinteisen liittolaisen Yhdysvaltain tukeen voi Trumpin valtakaudella enää luottaa kuten ennen.

Sisäisesti muutos on ollut mahdollinen Britannian EU-eron myötä. Iso-Britannia on nimittäin perinteisesti jarruttanut kaikella voimallaan EU:n kehittymistä sotilasliiton suuntaan.

Nyt Britannia kipuilee brexitiään ulkokehällä, ja entistä painavampaa sananvaltaa unionissa käyttävät Saksa ja Ranska, joiden tavoitteet puolustusyhteistyössä kulkevat samaan suuntaan.

EU-komissio otti kesäkuussa 2017 käyttöön EU:n puolustusrahaston, josta jaetaan vuosittain 5,5 miljardia euroa Euroopan puolustusvoimavarojen edistämiseen.

Rahaston tavoite on koordinoida, täydentää ja tehostaa investointeja, joita jäsenvaltiot tekevät puolustusalan tutkimukseen, prototyyppien kehittämiseen sekä puolustustarvikkeiden ja -teknologian hankkimiseen.

Euroopan komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan EU:n Naton kanssa tehtävää yhteistyötä on täydennettävä "omilla, tehokkaammilla toimilla."

"Rahasto antaa eurooppalaiselle puolustusteollisuudelle uutta pontta täysin yhteen toimivien huipputason teknologioiden ja tarvikkeiden kehittämiseen. Päätökset tehdään kuitenkin edelleen jäsenvaltioissa", Katainen kommentoi tuoreeltaan kesällä 2017.

Seuraavana kesänä 2018 Katainen palasi aihepiiriin ja puhui entistä painokkaammin EU:n yhteisen turvallisuuden puolesta.

"Ensimmäistä kertaa historiassa osa EU:n budjetista on kohdennettu uusiin teknologioihin ja varustukseen, joilla suojelemme kansalaisiamme."

EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, italialainen Federica Mogherini korosti samassa yhteydessä EU:n puolustus- ja turvallisuusajattelun perustavanlaatuista muutosta.

"Olemme edenneet askelein, joita aiemmin ei olisi voinut kuvitellakaan. Seuraavaksi lisäämme rahoitusta, jolla mahdollistetaan entistä laajemmat EU:n sotilasoperaatiot."

EU:n puolustusyhteistyössä on nyt pantu iso pyörä pyörimään.

Aika näyttää, millaiseen muotoon se asettuu. Juuri nyt vauhti on niin kova, että innokkaimmat puhuvat tulevaisuuden yhteisestä EU-armeijasta.

Selvää on, että Suomi on vuonna 2019 täysin erilaisen EU:n jäsen, kuin mihin se aikoinaan liittyi 1995.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT