Kommentit

Ponssen tyttökalenteri on aikamatka metsäalan härskiin menneisyyteen

Metsäsektorin yrityksissä on tehty vuosia tasa-arvotyötä, jotta myös naiset voisivat ja haluaisivat työskennellä vaikkapa metsäkoneenkuljettajina.

Ponssen joutuminen tyttökalenterinsa vuoksi ruotsalaisen somemyrskyn silmään kuulostaa siltä, että nyt on palattu ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Mikä metsäfirma keksii tehdä tyttökalenterin vuonna 2019?

Ilmenikin, että kalentereita on tehnyt konevalmistajan saksalainen jälleenmyyntifirma – jo pitemmän aikaan. Me pohjoismaalaiset vain olemme eläneet toisenlaisessa todellisuudessa.

Siinä todellisuudessa tyttökalentereista on yritetty päästä metsäalan yrityksissä eroon jo pari vuosikymmentä.

Törmäsin itse ilmiöön työskennellessäni vuonna 2002 metsäyhtiö UPM:n viestinnässä Jämsänjokilaaksossa. Siihen aikaan tyttökalentereita vielä näkyi tehtaiden valvomoissa. Niille nyrpisteltiin ja niitä keräiltiin pois, mutta jostain niitä aina pullahti – naureskelujen saattelemana.

Kerran sitten ulkomaalaiset vieraat olivat kritisoineet tehtaan valvomossa näkemiään tyttökalentereita. Parikymppinen viestinnän nuori nainen laitettiin kameran kanssa tekemään tehdaskierros ja tarkistamaan missä kaikkialla kalentereita roikoteltiin. Ja roikoteltiinhan niitä.

Ohjeeksi annettiin, että nyt ne nakukalenterit poistetaan yhteisistä tiloista. Mutta jos niitä on oman vaatekaapin oven sisäpuolelle kiinnitettyinä, siellä niitä saa katsella. Vaatekaappien suojiin ne siirtyivätkin - lopulta melko vähäisellä nurinalla.

Mikä sitten metsäkonefirman tyttökalenterissa niin nyppii? Naisvartalohan on esteettisesti kiinnostava ja jos joku omasta tahdostaan haluaa omaansa esitellä, se ei ole keneltäkään pois.

Joku voisi syyttää kritisoijia jopa kaksinaismoraalista: eläinlääkäriopiskelijat voivat tehdä millaisen tyttökalenterin haluavat ja myydä sitä hyvällä voitolla, mutta metsäkonefirma ei.

Tarkemmin ajateltuna ero on kuitenkin selkeä.

On eri asia päättää itse millaisen viestin välittämiseen vartalonsa antaa välineeksi, kuin jos tarkoitus on vain kaupallisesti asettua lihatiskiin myymään konetta.

Konefirman tyttökalenteri viestii, että kone on tarkoitettu vain naisista kiinnostuneille miehille. Tasa-arvon nimissä kalenterissa pitäisi sitten edes olla myös miehiä.

Metsäalalla on tehty vuosia tasa-arvotyötä, jotta myös naiset voisivat ja haluaisivat työskennellä vaikkapa metsäkoneenkuljettajana. Heidän tulee voida tehdä sitä joutumatta tytöttelyn, pikkareiden pyytelyn tai muiden härskien ehdotusten kohteeksi.

Lue myös: Metsäkoneyhtiö joutui myrskyn silmään Ruotsissa – toimitusjohtaja jälleenmyyjän toiminnasta: Logon käyttö ja koko kalenteri teko virhearvio

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ruotsalaislehti: Metsäalan yrityksen tyttökalenterista syntyi länsinaapurissa jo toinen kohu – mutta nyt ei liity Ponsseen

Metsäkoneyhtiö Ponsse joutui myrskyn silmään Ruotsissa, kun jälleenmyyjä yhdisti kalenteriin vähäpukeiset naiset ja metsäkoneet – näin toimitusjohtaja kommentoi asiaa

Suomen yritykset listattiin maineen mukaan: Ponsse hyvämaineisin – katso tästä listan pohjimmaiset