Mielipide

Älä jää kotiin, työtön

Suomi yrittää säilyttääsaavutettuja etuja ottamalla lisää velkaa.

Yrityksen on oltava kannattava, jotta se työllistää. Kannattamattomat yritykset lopettavat.

Nyt yhteiskuntasopimuksen aikoina huomaa, että suomalaiset elävät korkeassa elintasossa velaksi. Kukaan ei kuitenkaan luopuisi eduistaan. Asiakeskustelut kuulostavat kuin vaalit olisivat tulossa.

Suomi yrittää säilyttää saavutettuja etuja ottamalla lisää velkaa. Monet työttömät vertailevat tulojaan työssäkäyvänä tai työttömänä.

Kokemukseni Suomen jälleenrakentamisesta sotien jälkeen todistaa, kuinka Suomi nousi.

Vuonna 1948 lähdin 18-vuotiaana Keiteleeltä Hyvinkään lähelle renkipojaksi. Palkka oli 7 500 markkaa kuukaudessa plus ylöspito.

Työtä oli yhtäjaksoisesti kahdeksan kuukautta ja jokaisen tilin talletin pankkiin. Se tuotti mahdollisuuden ostoksiin: pukuun ja polkupyörään.

Kelloa teki mieli, mutta siihen rahat eivät riittäneet. Työskenneltiin myös rintamamiesten kylmillä tiloilla pientä korvausta vastaan.

Suomessa tehtiin töitä kuusi päivää viikossa. Maataloudessa touko–syyskuussa yhdeksän tuntia päivässä, lauantaina 6,5 tuntia. Taukoja oli ruokatunti päivässä, lauantaina puoli tuntia.

Armeijan käytyäni menin kahdeksi vuodeksi maanviljelyskouluun. Avustuksia en saanut, joten ansaitsin koulutuksen rahat juhlapyhien ja vapaa-aikojen ylitöillä.

Valmistuin, sain heti töitä ja ensimmäisestä tilistä ostin kellon.

Kymmenen vuotta vieraan palveluksessa ja siitä kahdeksan vuotta Imatralla suurehkossa kartanossa johtoryhmässä rohkaisi yrittäjäksi. Vuokrasin kartanon Anjalankoskelta.

Kymmenen vuoden kuluttua olin Anjalankosken suurin yksityinen veronmaksaja: 71 prosenttia veroa.

Valtio teki minulta laillisen ryöstön laajennuskieltoineen.

Suomalaiset työttömät, etenkin te nuoret: älkää jääkö kotiin makailemaan, vaan hakekaa virikkeitä ja ottakaa vaatimattomistakin havainnoista kiinni. Teissä on Suomen tulevaisuus kohtuullistamaan elintasomme ja suuret velkamme.

Menetämme arvokkaita ikäluokkia, jos ette opettele nuorena töihin. Töitä tehden suloisessa Suomessamme kaikki onnelliseksi muuttuu.

Kouvola

Lue lisää

Yle uutiset: Työllisyystilanne kohenee Pohjois-Pohjanmaalla, myös avoimia työpaikkoja runsaasti tarjolla

Suomen Pankin Olli Rehn: "Koronapandemiasta ei jää pitkäaikaisia vaikutuksia Suomen talouteen"

Talous kuumenee

Poliisin juhlaillan keskiössä on alaikäisten päihdevalvonta turvavälien sijasta – koronaturvallisuuteen puututaan vain neuvoin ja kehotuksin