Mielipide

A-ryhmä ja porsaat

Miksi A-ryhmä ei pysty ratkaisemaan vuosikausien jälkeen porsastuotannon ruuhkaongelmaa vaikka muilla teurastamoilla ei vastaavaa ole merkittävästi.

Vastaus on mielestäni yksinkertainen.

1. Atria tuskin haluaa ongelmaan ratkaisua. Johdon asema ja palkka on kiinni tuloksesta. Tuloksen tekoa helpottaa, kun tuotannossa on joustopaikkoja tai sulakkeita, ettei vain vahingossa mennä pulan puolelle. Porsastuottajat ovat ilmaista reserviä.

Tuottajien ahdingolla tai eläinsuojelullisilla kysymyksillä ei ole suurtakaan merkitystä lyhyellä tähtäimellä.

2. A-tuottajat operaattorina tuskin lähtevät omin päin asioita ratkomaan. Miksi mennä tekemään turhaa työtä, jota pääomistaja vastustaa? Ei taida osaaminenkaan riittää.

3. Osuuskunnat makaavat tyytyväisenä rahasäkkiensä päällä. Sika-asiat eivät tunnu juurikaan kiinnostavan. Lihakunnassa askarrellaan hallituspaikoilla. Lienee hyviä etuuksia tarjolla.

Itikassa johtohenkilöitä tuntuvat kiinnostavan Perhon sudet maakunnan sikataloutta enemmän. Ruotsinkielisillä varmaan on omat systeeminsä. Herätkää, edusmiehet.

Lue lisää

Rehujen hinnannousu aiheuttaa porsasruuhkaa, vasikoista yhä pulaa

Atria jälleen Suomen tunnetuin ruokamerkki

Maataloudessa edessä ankara talvi

Valio, Atria ja Luonnonvarakeskus kehittävät yhteistyössä mallia maidon- ja naudanlihantuotannon hiilijalanjäljen laskentaan