Mielipide

KaiCell toisi vaurautta Kainuuseen

Vastaan Silja Keräsen kirjoitukseen (MT 25.07.) ”Yhä vain lisää bulkkisellun tuotantoa”.

Oulujärven eli ”Kainuun meren” rannalle Paltamoon suunniteltu KaiCell Fibers Oy:n sellutehdas sai viime viikolla ympäristöluvan.

Keräsen mukaan ”hidas­kasvuista, laadukasta suomalaista puutavaraa käytetään vessapaperin ja pakkaus­kartongin raaka-aineeksi”.

Laadukasta tukkipuuta ei käytetä vessapaperin tai pakkauskartongin raaka- aineeksi. Niitä tehdään pieniläpimittaisesta, vähäarvoisesta harvennuskuidusta. Tehtaan hankinta-alueella on runsaasti hakkuurästejä.

Keränen kirjoittaa, että suomalaisen metsäteollisuuden jalostusarvo ei ole juuri noussut, ja että tuotamme alhaisen jalostusarvon bulkkia maailman­markkinoille. Harvennus­hakkuut on kuitenkin tehtävä hintatasosta riippumatta, että saataisiin järeää, hiiltä sitovaa rakennuspuuta.

Keränen kehottaa puu­tavara- ja sellukuutioiden tavoittelun sijaan tavoittelemaan euroja. Hyvä tavoite, mutta sitä konstia, millä pienpuun kantohinta esimerkiksi tuplattaisiin, ei taida vihreidenkään kalupakissa olla.

Ennemmin on ongelmana ollut, että joku suostuisi ostamaan Pohjois-Suomesta pohjahintaan puuta. Metsätalouden nollarajakin taitaa väijyä lähistöllä ainakin lasku­suhdanteessa.

Keränen moittii puunhankintaa turvemailta ja että kuitupuuhakkuut sellutehdasta varten ylläpitävät avohakkuumallista metsänhoitotapaa. Kuitupuuta tuottavan ensi­harvennuksen jälkeen turvemaalla voi kuitenkin siirtyä jatkuvaan kasvatukseen.

Yleensäkin ensiharvennuksen laiminlyönti johtaa puuston riukuuntumiseen, osittaiseen tuhoutumiseen. Ei saada hidaskasvuista, laadukasta suomalaista puutavaraa.

Paljon näkee luonto­intoilijoiden kirjoituksia, mitä metsälle pitää tai saa tehdä, mutta yleensä ei tiedosteta ensiharvennuksen välttämättömyyttä. Uusi sellutehdas olisi aluepoliittinen elinkeino- ja työllisyysteko.

Keränen pohtii paljon, onko uusi tehdas ekoteko. Totean vain, että ympäristölupa on myönnetty heinäkuussa 2020.

Markku Kiili

Tampere

Sellutehdas olisi alue­poliittinen elinkeino- ja ­työllisyysteko.

Lue lisää

Mitäs mieltä olet metsästyksestä?

Koko alkuvuoden trendi puunkorjuussa jatkui myös elokuussa: Hakkuut vähentyneet edelleen

Metsä Groupin Kemiin suunnitellun biotuotetehtaan valmistelutöitä voi nyt seurata web-kameroiden kautta

Kemijärvelle biotuotetehdasta suunnitteleva Boreal Bioref odottaa Vaasan hallinto-oikeudelta ympäristölupaa – luvasta valittaneiden lausuntoaikaa päättyy