Hallitus hylkii metsäteollisuutta - Lukijalta - Maaseudun Tulevaisuus
Mielipide

Hallitus hylkii metsäteollisuutta

Hyvän metsänhoidon ansioista Suomen metsät nielevät haitallista hiiltä ja tuottavat kansantalouden kannalta hyvälaatuista kuitua entistä enemmän.

Kuiduilla on myös kysyntää maailmalla. Nyt jarruttajaksi on ryhtynyt oma hallituksemme.

Metsäteollisuus on edelleen Suomen bruttokansantuotteen peruspilari, joten metsäteollisuuden muuttoa ulkomaille tulisi hillitä.

Elokuun alussa maksuun lankesi ensimmäinen erä maan hallituksen ”hiili­neutraali Suomi 2035” -nimellä markkinoitavaa veronkorotusta.

Toinen erä lankeaa maksuun keväällä 2021 ja seuraavakin erä, osana budjettia, vaalikauden aikana.

Hallituksen hiilineutraali tiekartta eli lisäverohanke nostaa polttoaineiden hintaa vähintään 30 senttiä litralta ja dieselin talvilaadun hintaa jopa 50 senttiä litralta.

Tästä veronkorotuksesta Suomen kilpailijamaat saavat lisää kilpailuetua, koska heillä logistiikkakustannukset ovat jo ennestään alhaisemmat. Lisäksi kylmän maan öljylämmittäjät joutuvat ahtaalle.

Näistä asioista pitää saada ainakin keskustella, koska äänestämään päästään uudesta hallitusohjelmasta vasta 2.4.2023.

Ajautuuko maamme kuitenkin sitä ennen pahaan ahdinkoon?

Suomi hoitaa maailman ilmastoa parhaiten hyvin kasvavalla metsällä, jonka merkitys hiilidioksidihiili­nieluna tulee kasvamaan.

Esko Järvenpää

Jämsä

Lue lisää

Kirjailija Miika Nousiainen ammensi Metsäjättiin lapsuudestaan ja tapasi lopetettujen tehtaiden henkilöstöä: "Tehdaspäällikölle on hirveä paikka olla puun ja kuoren välissä"

MT:n lukijat kaipaavat lisää kuitupuuta käyttäviä tehtaita – etenkin Kainuuseen

Turveveroon budjetissa sadan prosentin nousu, öljyn vero kiristyy runsaat 10 prosenttia – turpeen veroetu säilyy silti

Kohti tolkun metsätaloutta