Mielipide

Metsänomistajat ja mökkiläiset

Kesämökkikausi alkaa olla pikkuhiljaa ohi ja Venetsialaisia vietetään elokuun lopussa.

Muistan ajan, jolloin mökkiläiset olivat välttämätön paha paikkakunnalla. Nyt suhtautuminen on aivan toista. Mökkiläisiä odotellaan saapuvaksi heti alkukeväästä. Tuovathan he rahaa paikkakunnan kauppoihin, tarvitsevat palveluita paikallisilta yrittäjiltä ja maksavat kiinteistöveroa kunnalle.

Tänä aikana monet ovat olleet etätöissä mökillänsä ja nauttineet maaseudun rauhasta. Monet miettivät muuttoa paikkakunnalle pysyvästi. Ei paha. Maaseudulla tarvitaan asukkaita.

Tämä maaseudun idylli mökkiläiselle saattaa valitettavasti joskus murskaantua. Yksi syy ovat rajanaapurin metsän­hakkuut mökin ympärillä. Jos mökin ympärillä on ollut vanhaa metsää, niin tulee päivä, että tämä metsä on poissa. Mustikka- ja sienimetsä on poissa. Mökin arvo alenee.

Valitettavasti mökin kiinteistörajan takana oleva metsä on toisen omistamaa. Kiinteistöraja on ehdoton. Näistä hakkuista syntyy aika ajoin ristiriitoja. Mökin kiinteistörajan takaisella metsänomistajalla on kuitenkin täysi oikeus hyödyntää omaisuuttaan.

Tähän ongelmaan on yritetty löytää ratkaisua kautta aikojen. Yksi ehdotus on ollut, että mökinomistaja maksaisi metsänomistajalle, että hän ei hakkaisi metsiään mökin ympäristössä. Tämä on tietenkin rahakysymys.

Mökinomistajan olisi maksettava korvaus menetetyistä hakkuutuloista metsänomistajalle. Vanhat metsät ovat tässä tapauksessa vaikeita alueita. Esimerkiksi kuusikot kuolevat pystyyn kirjan­painajan tai juurilahon takia. Männiköt ovat helpompia säästää, koska ne elävät pitempään.

Myös taimikoiden ja nuorten metsien hoito­raivaukset aiheuttavat vaikeuksia liikkua metsissä. Mutta kuten totesin, naapuri­metsä ei ole mökkiläisen ”omaa metsää” vaan kuuluu kyseiselle metsän­omistajalle. Hänellä on täysi oikeus toimia omalla puolellaan parhaaksi katsomallaan tavalla.

Jos jollakin olisi hyvä ratkaisu tähän ongelmaan, kaikki olisivat kiinnostuneita. Hyvät naapuruussuhteet punnitaan kullassa.

Marja Tolonen

Hausjärvi

Lue lisää

Metsänomistajat käyttävät harvennusrästien puut pääosin itse

Metsät kääritään nyt arvopapereihin

Lunastuslaki on tuulivoiman ongelma

"Laaja metsänomistajakenttä on saatava kulkemaan samaan suuntaan"