MT Jättinumero: MT.FI-sivuston kaikki artikkelit saatavilla 30.10.-1.11. ilman lukurajoituksia
Mielipide

Valio haluaa turvata maidontuottajien tulevaisuuden Suomessa

Jussi Palo kritisoi mielipidekirjoituksessaan erityisesti tapaa, jolla Valioryhmään kuuluva osuuskunta toteuttaa sopimustuotantoon siirtymistä. (MT 9.10.)

Haluan avata sopimus­tuotantoon siirtymistä sekä Valion ja osuuskuntien rooleja.

Valioryhmässä siirrytään sopimustuotantoon, jotta Valion kilpailukyky paranisi ja Valion omistajat menestyisivät. Valion omistavat suomalaiset maitotilat osuuskuntien kautta. Haluamme turvata maidontuottajien elinkeinon jatkuvuuden ja kannattavuuden Suomessa myös tulevaisuudessa.

Olisiko Valio voinut toteuttaa siirtymisen sopimustuotantoon toisella tavalla? Vastaus on kyllä. Vaihtoehtoja oli useita, mutta yhdessä omistajien kanssa tehty valinta kohdistui malliin, jonka arvioitiin olevan paras tarjolla olevista vaihtoehdoista. Valittu malli ei ole täydellinen, koska sellaista ei ollut tarjolla. Siirtymä­vaihe on usein vaikein osa, niin tässäkin tapauksessa.

Valio Oy ja Valioryhmän osuuskunnat ovat sopineet hankintasopimusten kautta tavoiteltavista maitomääristä. Ne ovat hieman nykyistä maitomäärää alhaisemmat, jotta varmistetaan Valion jalostuskapasiteetin riittävyys ja mahdollisimman tehokas hyödyntäminen. Tällä hetkellä joudumme rajoittamaan kannattavien erikoismaitojauheiden valmistusta, koska halvemman perusmaitojauheen valmistus vie paljon kapasiteettia.

Valioryhmään kuuluvat viisi osuuskuntaa ovat tehneet itsenäiset päätökset siitä, millä tavoin ne pyrkivät ohjaamaan maitomäärää haluttuun suuntaan. Osuuskuntien välillä on eroja ja tämä johtuu siitä, että kilpailuviranomaisen näkökulmasta osuuskunnat kilpailevat keskenään, eivätkä saa sopia yhteisesti mallista.

Valio Oy ei ota kantaa osuuskuntien päätöksiin, mutta osuuskuntia ja Valiota yhdistää aito pyrkimys oikeudenmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen.

On selvää, että sopimus­tuotantoon siirtymisen vaikutuksissa yksittäisiin tiloihin on eroja, kun valiolaisia maitotiloja on lähes 4 500. Pitkällä aikavälillä sopimustuotanto hyödyttää kaikkia maidontuottajia, kun pystymme turvaamaan kannattavan maidontuotannon edellytykset Suomessa.

Valion tärkein tehtävä on aina maksaa maidosta mahdollisimman korkeaa hintaa. Myös jatkossa maksamme kaikki tuotot maidontuottajille.

Ilkka Pohjamo

alkutuotantojohtaja

Valio

Lue lisää

Valion yllätys sokerihiirille: Kehitti suklaan, joka maistuu suklaalta, mutta sokeria on kolmannes vähemmän

Maidontuottaja: Valio unohti tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden

Onni on vanheta hyvässä hoidossa

Valio unohti vastuullisuuden ja tasapuolisuuden