Mielipide

Vihreiden ajatuksia metsästä

Vihreiden puoluevaltuuskunta on julkistanut ajatuksiaan suomalaisten metsien tulevaisuudesta. Suojelua pitäisi lisätä tasolle, joka vastaa kolminkertaista määrää Euroopan parhaisiin suojelijoihin verrattuna.

Myös puunkaataja saa taas kunnolla kynsilleen. Tavoitteissa puututaan kaikkeen metsiemme kasvu- ja tuottomääriä parantaviin toimenpiteisiin niin, että metsistämme saatu tuotto elinkeinona laskisi rajusti.

Muukin omiin raaka-aineisiimme perustuva teollisuus kuten kaivostoiminta on vaarassa. Keskeinen syömähampaamme, metsäteollisuus valuu muualle Suomesta. Kun teollisuustuotan­tomme hiipuu, työttömyys lisääntyy ja jo ennestään velan varassa elävä valtiontaloutemme menettää uskottavuuttaan. Korot tulevat nousemaan varmasti.

Vihreät ovat kannatustavoittelussaan unohtaneet taloutemme todellisuuden.

Tulevaisuutemme hurjat miinusmerkkiset näkymät tarvitsevat nyt politiikan oikeansuuntaista muutosta.

Matti Nikkilä

Liminka

Lue lisää

Aarre: Gutzeitin sellutehdas on tuonut Kotkaan työtä jo reilun vuosisadan – Tehdas ei ollut vain työpaikka, sillä moni sai yhtiöltä myös asunnon

Väkivalta vaanii liian lähellä

Suomi irti trumpismista

Käynnissä on toinen kilpajuoksu Suomen metsiin