Mielipide

Omaisuuden sosialisointi on käynnistynyt

Vaikka vasemmistopuolueet eivät enää pitkään aikaan ole puhuneet sosialismista, siihen on kuitenkin kuin huomaamatta päädytty luonnonsuojelun nimissä. Turvetuotanto on jo otettu yhteiskunnan haltuun ja turkistarhaus lienee pian vuorossa. Vihreät ovat ottaneet tavoitteeksi metsien sosialisoinnin, jota kutsutaan kauniisti suojeluksi. Metsistä suojellaan aluksi kolmannes.

Käytän sosialisointisanaa, koska suojelusta ei makseta korvauksia tai sitten korvauk­set ovat aivan muodollisia. Näinhän on ilmeisesti jo käynyt turvetuotannon osalta, sillä ­korvauksia työn menettämisestä ei makseta.

Jopa sotien jälkeen maanomistajille maksettiin ­korvauksia maiden luovuttamisesta, joten heidän maitaan ei sosialisoitu. Sosialisointia on aina tehty hyvää tarkoittaen, mutta keinot ovat useimmiten olleet ankaria. Luonnon suojeleminen on erinomainen tavoite, mutta sen seuraukset eivät saisi kohdistua vain osaan väestöstä. Etenkin pienillä tuloilla sinnitteleville maanviljelijöille metsästä saadut tulot ovat välttämättömiä.

Tuo kolmanneksen sosialisointi eli suojelu avaa myös muita hyviä mahdollisuuksia. Vähintään kolmen huoneen asunnoista yksi voitaisiin sulkea energian säästön nimissä. Lihaa syövien lemmikkien määrää voitaisiin vähentää kolmanneksella ja tietenkin yksityiskäytössä olevien autojen määrää voitaisiin vähentää tuon kolmanneksen verran. Vähennys koskisi tosin vain bensa- ja dieselautoja. Tästä on jo suunnitelmat olemassa.

Metsien tuotannollisen käytön rajoittaminen on kuin vanhaa hölmöläisten touhua. Leikataan peitteen toisesta päästä ja ommellaan toiseen. Jos Suomessa ei hakata metsiä rakentamiseen ja polttopuuksi, puuta kyllä saadaan ainakin Venäjältä juuri sen verran kuin suomalaisen puun käyttö vähenee.

Toki me metsänomistajat ymmärrämme, että kolmanneksen sosialisointi on vain ensimmäinen tavoite. Idealistit eivät koskaan tyydy puolinaisiin tavoitteisiin, kuten historia on moneen kertaan osoittanut.

Metsien hakkaaminen halutaan Suomessa kokonaan lopettaa. Sen vaikutukset koko maapallon mitassa ovat kuitenkin lähes olemattomia. Todelliset haasteet ovat esimerkiksi Brasiliassa ja Venäjällä.

Myös maaseudun väki näköjään kaipaa suojelua.

Markku Ojanen

Lempäälä

Lue lisää

Metsä- keskusteluun avoimuutta

Arpapeliä miljardeilla

"Ilmastoahdistus näkyy varsinkin somessa – halutaan unohtaa omistusoikeus ja kävellä metsänomistajien yli", sanoo Meton puheenjohtaja Stefan Borgman

Omaisuudensuoja on perustuslaissa