Mielipide

Nautojen uudet korva­merkit

Vaikka uusi ohje korvamerkeistä tuli jo vuoden 2020 alussa voimaan, niin silti yritän vielä perätä oikeutta meille tuottajille.

Meille tulleessa tiedotteessa lukee näin: ”Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt muutosehdotuksen lausunnoille. Muutos liittyy uuden nautarekisterin käyttöönottoon. Se tapahtunee vuoden 2021 lopussa.”

Siis, uuden nautarekisterin käyttöönotto tapahtunee vuoden 2021 lopussa. Miksi meidän pitää ottaa elektroniset korvamerkit käyttöön jo vuoden alussa, vaikka uuden rekisterin käyttöönoton ajankohtakaan ei ole täysin varma, eikä sitä edes kaavailla alkuvuoteen?

Monilla on tavallisia merkkejä tilattuna ja maksettuna, järkevintä olisi saada käyttää ne loppuun. Mutta ei. Maksetut merkit pitää jättää käyttämättä ja tilata uudet merkit, samoille syntymätunnuksille.

Mielestäni tällaiset pikkuasiat kertovat suuresti siitä, miten meitä alkutuottajia arvostetaan. Tässä tapauksessa siis ei arvosteta. Nähdään soveliaaksi maksattaa meillä uudet merkit, eikä vanhoista hyvitetä mitään. Kaiken lisäksi rekisteriuudistus lisää meille muitakin kuluja.

Me emme ole uudistusta halunneet, mutta meillä se maksatetaan. Milloin tämä alkutuottajan kyykyttäminen loppuu?

Sari Teerioja

Karvia

Lue lisää

Lukijalta: "Tällaiset pikkuasiat kertovat suuresti siitä, että meitä alkutuottajia ei arvosteta"

Sika röhkii ja lehmä ammuu luokassa, kun viljelijä on oppitunnilla etäyhteyden päässä – "Jatko riippuu, kuinka alkutuottajat kiinnostuvat aiheesta"

"Pandemia on pirisevä herätyskello, johon on syytä havahtua" – Ruokaviraston Antti-Jussi Oikarinen: "Jokapäiväinen ruoka ei ole itsestäänselvyys"

Uusi avaus auttaa koronapoikkeusoloissa etäoppilaita ja tuottajia – "Haluamme tukea alkutuottajia"