Mielipide

Kaikkea ei pidä tehdä sähköllä

Pohjolan Voiman ex-toimitusjohtaja Timo Rajala kuvaili hyvin selvästi Suomen sähköntuotannon omavaraisuuden heikkoa tilaa (MT 27.1.). Sitä heikentää edelleen muun muassa maantieliikenteen muuttuminen sähkökäyttöiseksi. Siksi Rajala ilmeisesti toivoo polttomoottoriautojen pysyvän liikenteessä vielä pitkään.

Polttomoottoriautolla voi olla tärkeä rooli vähennettäessä liikenteen päästöjä nopeasti ja edullisesti. Kaasuhybridin ensisijainen polttoaine voi olla biokaasu, ja toissijainen polttoaine voi olla uusiutuva tai fossiilinen bensiini.

Päästöttömän biokaasun raaka-aine voi olla orgaaninen maatalousjäte, esimerkiksi lehmän lanta tai olkisilppu. Nythän näiden hiili muuttuu luontaisesti hiilidioksidiksi tai jopa metaaniksi tuottamatta mitään hyötyä.

Yksi maatilakohtainen biokaasulaitos voi tuottaa polttoaineen jopa kolmellekymmenelle henkilöautolle, jotka takaavat tasaisen ja hyvähintaisen biokaasun kysynnän ympäri vuoden.

Biokaasulaitoksilla on myös laitteistot sähkön tuottamiseksi. Sähköä ei kuitenkaan kannata myydä pörssisähkön hinnalla silloin, kun valtakunnan sähkön tuotanto on normaali. Vasta kun sähköstä tulee pulaa ja sen hinta nousee, voi biokaasua käyttää sähkön tuottamiseen.

Autoilu ei tästä juurikaan kärsi, koska kaasuautoissa on aina myös bensiini toisena käyttövoimana.

Suomen maaseudulla voisi olla kymmenentuhatta tilakohtaista biokaasulaitosta. Ne tuottaisivat fossiilittoman polttoaineen neljännesmiljoonalle autolle ja lyhytaikaisesti lähes tuhat megawattia reaalista sähkötehoa tasapainottamaan verkkoa.

Esittelin maatalousministeriölle lähes kymmenen vuotta sitten tällaista joustavaa energiajärjestelmää (flexible energy system). Lähetin saman materiaalin myös monelle muulle ministeriölle, säätiölle ja teolliselle toimijalle, mutta mikään niistä ei kiinnostunut asiasta.

Toivottavasti Timo Rajalan Flexens Oy menestyy pyrkimyksissään paremmin.

Olavi Toukonummi

Salo

Maaseudulla voisi olla kymmenentuhatta tilakohtaista biokaasulaitosta.

Lue lisää

Lukijalta: "Sähköautot vain pienentävät päästöjä – kaasuautot sen sijaan sekä pienentävät päästöjä että poistavat hiilidioksidia ilmasta"

Tolkkua päästöjen vähentämiseen

Lukijalta: "Tonnissa lantaa on yli 900 litraa likaista vettä – sitä ei pidä kuljettaa suuriin biokaasulaitoksiin"

Lantaa ei pidä kuljettaa suuriin biokaasulaitoksiin