Mielipide

Kaasu on jäänyt jalkoihin

Sähköautot eivät hintansa ja tekniikkansa takia pitkään aikaan ole ”jokamiehen” autoja. Sen takia poltto­moottoreihin tulee kehittää ympäristöystävällisiä poltto­aineita. Eräs sellainen on kaasu, jota voidaan jalostaa monesta eri raaka-aineesta.

Niin kauan kuin ihmiset ulostavat, kaasua voidaan tuottaa. Kaasulaitos tarvitsee häiriöttömän raaka-aineen saannin ja tuotteen käyttäjän.

Hattulan entinen kunnan­johtaja Lauri Inna ajoi kaasu- laitosta Sattulaan, missä yhdyskuntajäteputki ja maakaasuputki sijaitsevat rinnakkain. Laitokselle olisi tullut myös kaasuautojen jakelupiste. Hanke kaatui rahoitus- ja maanomistuskysymyksiin.

Tavallisen auton moottorin muuntaminen kaasukäyttöiseksi ei ole kallis remontti.

Kaasu polttoaineena on jäänyt jostain syystä sähkön jalkoihin.

Heikki Koskela

Kalvola

Lue lisää

Sote lopulta maaliin

Hävittäjähankinnat

Metsävero osaksi maataloutta

Biokaasulla energiarahat ja työpaikat Suomeen