Mielipide

Tervetuloa asumaan maaseudulle

Korona on mullistanut ihmisten elämää tavalla, joka näkyy erilaisena käyttäytymisenä. Ihmiset ovat etsimässä itselleen asuntoja maalta ja kakkosasunto sekä etätyö alkaa olla monelle oikeasti vaihtoehto. Monet ovat jo ratkaisuja tehneet.

Etätyö on tullut jäädäkseen ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan, millaiseen asemaan se jää koronan jälkeen. Entiseen ei ole paluuta ja monet kokoukset pidetään jatkossakin etäyhteyksillä. Hyvä näin, koska ylimääräinen matkustaminen kuluttaa aikaa ja luonnonvaroja.

Monet, jotka haluavat muuttaa maaseudulle, eivät ole uskaltaneet sitä tehdä, koska työt ovat olleet liian työpaikka­sidonnaisia ja maaseudulla on suurempi riski menettää työpaikka kuin kaupungissa.

Laajakaistayhteydet mahdollistavat riskittömän asumisen. Työpaikka ei ole enää paikkasidonnainen. Voit tehdä työtä hyvien yhteyksien kautta tasapuolisesti sekä maaseudulla että kaupungissa. On monia ammatteja, joissa työ voidaan tehdä ihan mistä vain ja siten asuminen voidaan tehdä riskittömäksi. Päätöksiä ja investointeja on nyt helpompi tehdä.

Kaupungeissa mietitään myös, mitä halutaan vielä tehdä elämässä. Terveitä ja reippaita eläkeläisiä on paljon ja heillä on myös aikaa. Perinteinen tapa on ollut ottaa lentolippu lämpimiin maihin ja viettää siellä aikaa tai nousta laivan kyytiin ja matkustaa mantereen toiselle puolen.

Nämä suunnitelmat haalistuivat korona-aikana. Vaikka suunnitelmia voisi toteuttaakin korona jälkeen, niin onko entiseen sittenkään paluuta? Korona jätti jotain pysyvää ihmisten mieliin. Voisiko nyt olla aikaa toteuttaa jotain sellaista, mistä on ehkä unelmoinut? Ehkä kakkosasunto maalla tai ihan muutto maalle, jossa voisi toteuttaa itseään.

Kun työpaikka ja asuminen ovat riskittömämpää, asuminen on turvallista ja ihmiset voivat tehdä omilla käsillään jotain näkyvää, unelma oman kodin rakentamisesta maaseudulle voi toteutua.

Kuntaveron jakaminen asuinpaikkojen suhteessa on oikeudenmukaista. Se pitäisi ehdottomasti ottaa agendalle. Sillä turvataan ihmisten peruspalvelujen saanti kunnissa.

Maaseudun uusi huomen on alkanut.

Timo Aitto-oja

rakennustarkastaja

Pyhäntä

Lue lisää

Pandemia teki pienistä kunnista suuria

Keskusta puolustaa maaseutua ja alkutuotantoa

Yhteisöllinen etätyötila Hubteekki lunasti paikkansa Pihtiputaalla

Pohjanmaalaisilla kattavimmat laajakaistayhteydet