Mielipide

Maakuntavero lisäisi verorasitusta entisestään

On vaikea ymmärtää, miksi hallituspuolueet ajavat maakuntaveroa Suomeen, koska maakuntamallissa suuri osa verorahoista kuluu uuden byrokratiahimmelin pyörittämiseen. Käytännössä nykyisten kunnallis- ja valtionverojen lisäksi suomalaisille annetaan vielä maakuntaverot. On äärimmäisen naivia kuvitella, että muut verot samalla laskisivat.

Kunnat ovat vaikeuksissa, koska valtio siirtää vastuita kunnille, eikä huolehdi riittä­västi maakuntien yrityselämän tarpeista, vaan lisää muun muassa kuljetuskustannuksia. Lopputuloksena ihmiset muuttavat pääkaupunki­seudulle ja kuntien veron­maksajat vähenevät.

Yksinkertaisin keino kuntien talouden vahvistamiseen olisi siirtää suurempi osa sosiaali- ja terveysalan (Sote) sekä opetusalan menoista valtion vastuulle, samalla kansalaisten asuinpaikkojen välinen tasa-arvo kasvaisi.

Monimutkaiset vero- ja tukijärjestelmät kuluttavat tulonsa oman toimintansa pyörittämiseen. Tästä johtuen järjestelmien tulisi olla mahdollisimman yksinkertaisia. Ikävä kyllä uudet maakuntaverot, tiemaksut, kunnallisverojen progressiivisuus, jne. vievät yhteiskuntaa päin­vastaiseen suuntaan.

Kansalaisten tuloja tasataan progressiivisen valtionverotuksen kautta, mutta myös muissa yhteyksissä. Monet tuet ja etuudet riippuvat omista tai vanhempien tuloista, esimerkiksi lasten tarhamaksut, asumistuet, opintotuet, työttömyystuet, vanhempainpäivärahat ja verovähennykset. Lisäksi tuloja tasataan tuloista riippuvien sakkojen muodossa. Lopputuloksena emme voi varmasti tietää kannattaako työnteko.

Nykyisiä vero- ja tukijärjes­telmiä tulisi yksinkertaistaa ja suoraviivaistaa niin, että kansalainen voi olla varma, että työnteko kannattaa aina, ja tarvittaessa tuet saa yhdeltä luukulta. Kyvyttömät hallitukset kehittävät monitasoisia vero- ja tukijärjestelmiä, koska huono taloudellinen osaaminen on helppo piilottaa niiden taakse.

Monimutkaisissa järjestelmissä vain ammattimaiset vero- ja tukiviidakon käyttäjät elävät kohtuullisesti, vaikka he eivät osallistu yhteiskunnan rakentamiseen. Nykyjärjestelmässä surullisinta kuitenkin on, että heikoimmat ihmiset jäävät helposti ilman tukia, koska he eivät niitä osaa hakea.

Antti Roine

Ulvila

Lue lisää

Maakuntaveron valmistelu alkaa elokuussa – hallituksessa saavutettu "ainakin välirauha"

Soten rakentaminen voi alkaa

Maakuntavero johtaa verotuksen kiristykseen, arvioi EK:n verojohtaja

Maakuntavero uhkaa käydä kalliiksi maakunnille