Mielipide

Maatalousasioista on tullut poliitikkojen kansanhuvia

Ilmastopolitiikan pitäisi kuulua Suomessa ulkopolitiikan johdolle! Lämpeneminen on globaali ilmiö. Maapallon 200 valtiosta vain 30 on ryhtynyt päästöjen vähennystoimiin. Suomi on tämän pienen porukan kärkimaita. Tässä olisi suomalaisen poliittisen ja asiantuntijadiplomatian työkenttää.

Suomessa päästöjen vähentämispolitiikka on pelotteluviestintää. Kansalainen, yrittäjä ja maanviljelijä kyllä ymmärtävät kasvihuone­kaasujen vähennystarpeen. Suomalaisille kuitenkin pitää kertoa rehellisesti, että meidän kasvihuonepäästöt ovat vaivaiset 0,14 prosenttia maapallon kaikista päästöistä.

Valtava saastuttaja Kiina, jonka osuus on noin kolmannes, kasvattaa päästöjä edelleen voimakkaasti. Kiinan lisäksi USA ja Intia ovat suuria saastuttajia. Ratkaisut tehdään suurvalta­politiikan pelipöydällä.

Vihreiden puheenjohtaja pääsi taas mieliaiheeseensa A-studiossa 9.8. Hän syyllisti suomalaista maataloutta valheellisesti ja tietoisesti. Hänen mukaansa maatalous ei ole reagoinut päästöjen vähenemiseen lainkaan, vaikka tutkimukset osoittavat, että viidessä vuodessa päästöt ovat laskeneet noin 15 prosenttia (2011–2016).

Maataloudestamme saa puhua ja kirjoittaa mitä vaan. Kukaan ei nouse puolustamaan. Keskustan ja kokoomuksen poliitikot eivät halua leimautua kotimaisen maatalouden puolustajiksi, se on todella käsittämätöntä. Varmaan on kysymys myös uuden poliitikko­polven osaamattomuudesta. Muualla Euroopassa oma ruuantuotanto on tärkeä asia. Siellä puoluejohtajat esiintyvät halukkaasti maatalousmaisemassa.

Maatalouspolitiikasta on Suomessa tullut poliitikkojen kansanhuvia. Siinä kaikki ovat asiantuntijoita. Ohisalo puhui haastattelussa hiiliviljelystä. A-studion toimittaja kysyi, miten hiiltä viljellään. Tähän Ohisalo ei vielä osannut vastata.

Meidän tulee toki jatkaa hiilidioksidipäästöjä vähentämistä. Suomessa tulisi kiinnittää huomiota energian tuotantoon, joka aiheuttaa valtaosan meidän päästöistämme noin 60 prosenttia, kun maatalouden osuus on vain 13 prosenttia.

Jukka Tuori

agronomi

Huittinen

Lue lisää

Arkijärkeä maatalouden ilmasto­keskusteluun

Hallitukselta ainoa mahdollinen päätös

Ajaudumme vihreään energiakriisiin

Glasgow päättyi mahalaskuun