Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Mielipide

Miksi ruokapula uhkaa maatamme

Päivän puheenaihe on ollut, että saadaanko viljaa korjattua tarpeeksi.

Sillä en ole kenenkään päättäjän huomannut puuttuvan siihen, mistä puutteen uhka todellisuudessa johtuu.

Itse 53 vuotta ammattia voimien äärirajoilla harjoittaneena luulen jotain asiasta tietäväni. EU:hun liittymisen seurauksena tuotteiden hinnat romahtivat ja tulovajetta alettiin paikkaamaan EU-tuilla. Ne ovat Suomesta vietyjä vero­rahoja, joista näillä tempuilla osa palautetaan.

Viljelijänä koin muutoksen sosiaalipummiksi ja holhouksenalaiseksi joutumisena, joka vei talonpojan arvokkuuden ja toi EU-torppariuden tilalle.

Tukien saaminen edellyttää, että teemme joka kylvetystä lohkosta muun muassa kartan, siemen-, lannoite- ja kylvökirjanpidot. Laitamme elukoille korvamerkit, ilmoitamme syntyvät ja kuolleet. Jos ilmoitukset ovat päivänkin myöhässä, ovat kuulustelut ja sanktiot edessä.

EU-valvojat kulkevat laskemassa elukoita ja mittaamassa peltoja. Istumme joka vuosi päiväkausia koulutuksessa, kokemattomien pojankloppien rahastettavana, opiskelemassa miten sontatunkio tehdään pellolle ja peltoja ruiskutetaan.

Tällä hetkellä on hyvän ohran hinta 130 euroa tonnilta ja kauran 120 euroa, kuivattuna viljavarastolle vietynä – meiltä 50 kilometriä matkaa. Hinta kattaa hädin tuskin puinti- ja kuivauskustannukset ja viljan kuljetuksen. Muut kulut peitetään sillä valtavalla EU-tuella, ja jos sitä jää joku euro, se on viljelijän palkkaa.

Viljan viljelyn kannattamattomuudesta seuraa, että osalla pelloista pidetään kesantoa, erilaisia kasveja joiden satoa ei korjata. Onko EU opettanut tai pakottanut leikkimään ruualla?

Pidän ihmeenä ja hatunnoston arvoisena, että joku vielä jaksaa uurastaa alalla. Hetki sitten tapaamani suuren maitotilan omistaja sanoi, ettei koskaan ole oltu niin ahtaalla kuin tänä päivänä.

EU on kaikella edellä sanotulla sekä voimakkaalla ohjauksella saanut pienemmät tilat luopumaan ammatista.

Se on johtanut teollisuusmaisiin yksiköihin, joissa viljelijät nääntyvät työn ja huolien alle.

Tilojen määrän romahtamisesta luontojaan seuraa, että pelloille lähtee poutapäivänä murto-osa puimureita, joten sään armoille joutumisen riski on moninkertaistunut.

Varmuusvarastot ovat vain murto-osan siitä, mitä niiden pitäisi olla. Valtion omistama lannoiteteollisuus on luovutettu ulkomaisten bisnespiirien rahastusvälineeksi. Sen seurauksena lannoitteiden hinnat ovat nousseet valtavasti.

Meillehän on jo pyhän Raamatun alkuluvuissa opetettu: pitää seitsemänä lihavana vuotena koota seitsemää laihaa vuotta varten. Ruoka on myös tärkein puolustuksellinenkin asia.

Ei auta aseet, jos ei ole leipää ja tuontiväylät ovat tukossa.

Jaakko Jukkola

Pyhäjoki

Lue lisää

Euroopan pitäisi tarjota venäläisille väljempää matkustusta, ehdottaa europarlamentaarikko Petri Sarvamaa: "Poliittisia vapauksia kaipaava keskiluokka olisi Putinin pahin painajainen"

Marin vastaa vihreiden syytöksiin sooloilusta metsälinjassa: "Ei ole näin, olen edustanut hallituksessa muodostettuja kantoja"

EU:n yhteinen koronatodistus sai hyväksynnän parlamentilta – tulee virallisesti käyttöön heinäkuun alussa

Ruuan hintapaine korostaa kotimaista