Mielipide

Talonpojan asia turvataan hallituksessa

Keskustan kannatus on alamaissa ja muutamat kellokkaat ovat jo väläyttäneet mahdollisuutta vetäytyä vaali-iltana ­oppositioon. Tämä on vaarallista puhetta, joka unohtaa keskustan tarkoituksen maaseudun elämäntavan puolustajana.

Sinipunahallitus tarkoittaisi kylmää kyytiä tuottajille ja maaseudun asukkaille. Kaupungistumista nopeutettaisiin, ja jo vähentyneiden tilojen ikkunoita jouduttaisiin naulaamaan umpeen. Siellä missä vielä 1980-luvulla leikkivät lapsilaumat, vaeltelevat enää ihmistä paremmin suojellut sudet.

Kun pirtti kerran kylmenee, sen uudelleen lämmittäminen on suuri työ. Tämä ilmiö koskee myös maaseutupitäjiä. Siksi keskustan on kaikin keinoin pyrittävä hallitukseen – turvatakseen maaseudulle tärkeiden etujen kehityksen sekä aluepoliittiset hankkeet, joilla pidetään maaseutua elinvoimaisena.

Punamultahallituksessa tämän voidaan arvioida toteutuvan parhaiten. SDP:n Rinne ja hänen ikääntyneet toverinsa muistavat vielä Suomen teollisuuspaikkakunnat ja niitä ympäröivän hyvinvoivan maaseudun. Tämä kuva paremmasta Suomesta on jo Helsingin keisarilta Vapaavuorelta unohtunut.

Emme saa päästää kokoomusta jekuttamaan seuraavaksi demareita, maaseudun tavallisen ihmisen kustannuksella.

Seppo Korhonen, Kuopio

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ville Tavio nousi perussuomalaisten ryhmäpuheenjohtajaksi, keskustassa ja vihreissä jatkavat tutut nimet

Uutistausta: Miksi keskusta romahti?

Sirpalepuolueilla oli merkitystä