Mielipide

Akkukäyttöisiä junia Itä-Suomeen

Uusi maakunnallisen paikallisjunaliikenteen ostosopimus tuo Länsi- ja Etelä-Suomen sähköistetyille yhteysväleille uusia liikenneyhteyksiä, lisävuoroja ja sujuvampia aikatauluja. Itä-Suomessa vain Kuopion ja Kajaanin välinen yhteys saa uusia vuoroja.

Joensuun osalta on muistettava, että Liikenne- ja viestintäministeriö päätti vuonna 2015 lakkauttaa kannattamattomina Joensuu-Nurmes ja Joensuu-Pieksämäki-välisen paikallisjunaliikenteen. Päätös peruttiin kansalaisten voimakkaan kritiikin tuloksena.

Heikosti kannattavan paikallisjunaliikenteen tulevaisuus olisi valoisampi, jos Joensuusta lähtevien ratojen sähköistämistä jatkettaisiin. Kun tällaisesta ei ole toivetta, väliaikaisratkaisuna voitaisiin ottaa selvitettäväksi Helsingin paikallisjunaliikenteestä pari vuotta sitten vapautuneiden 200 paikkaisten Sm2-junien modifiointi akkukäyttöiseksi.

Hanke ei ole teknillisesti kovin vaativa. Aluksi voitaisiin modifioida yksi juna akkukäyttöiseksi kokemusten saamiseksi teknillisistä ja taloudellisista kysymyksistä. Koeajot voitaisiin suorittaa vaikkapa rauhallisella Joensuu-Ilomantsi- rataosuudella.

Käytetyn lähiliikennekaluston modifiointi saattaisi olla edullisempaa kuin uuden kaluston hankkiminen. Ainakin sähköjunan käyttökustannukset voisivat olla selvästi edullisemmat dieseljunaan nähden puhumattakaan ilmastopäästöistä.

Jos hanke onnistuisi, modifioidulla kalustolla voitaisiin avata paikallisjunaliikenne myös Joensuun ja Kuopion välille, joka olisi edullisempi vaihtoehto kuin nykyisen mutkaisen tien rakentaminen uudelleen.

Jorma Lemmetyinen Ilomantsi
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Liikenneministeri Marin kertoo tänään suurista raideliikennehankkeista

Raide­liikenne

Junat myöhästelevät tänään Itä-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla – syynä liikenteenohjausjärjestelmän vika ja sähköratavaurio