Mielipide

Äänestäjiä petetään

Aina ennen vaaleja ollaan kovasti huolissaan äänestysprosentista ja arvuutellaan, että mahtavatko äänestäjät lähteä mitenkä sankoin joukoin vaaliuurnille.

Salaa tietysti toivotaan, että näin tapahtuisi ja saataisiin äänestysprosentti edes hieman nousemaan aikaisemmista vaaleista tai ainakin pysymään edellisten vaalien tasolla.

On kerta kaikkiaan käsittämätöntä, että uunituoreen valtakirjan kansanedustajan työhönsä meiltä äänestäjiltä saaneet edustajat ilmoittautuvat heti vaalien jälkeen ehdolle EU-parlamenttiin.

Näinkö vähän he lopulta arvostavat kansanedustajan työtä, pitäen sitä vain eräänlaisena ponnahduslautana jonnekin muualle? Jos tällainen peli ei ole pahimmanlaatuista äänestäjien pettämistä, niin mikä sitten.

Toivottavasti kukaan ei äänestä tulevissa EU-vaaleissa sellaista ehdokasta, joka on jo valittu kansanedustajaksemme, vaan antaa äänensä sellaisille ehdokkaille, jotka eivät ole tällaiseen puliveivaamiseen sortuneet.

Vähintään yhtä käsittämätöntä on myös, että vastavalitut kansanedustajamme eivät päässeet ensimmäisessä täysistunnossaan sopuun edes istumajärjestyksestään.

Se on eduskunnan varapuhemies Paula Risikkoa siteeratakseni todella aivan naurettavaa, etten sanoisi suorastaan lapsellista pelleilyä, eikä innosta kyllä enää äänestämään ketään seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Koska homma meni näin lapselliseksi jo ensimmäisessä kokouksessa, niin mitä sitten, kun päätettäviksi tulevat oikeat maatamme kansalaisia koskevat todella tärkeät asiat.

Ei hyvältä näytä – eikä mitenkään lupaavalta koko nelivuotiskausi, sikäli mikäli saadaan ensiksikin hallitus kasattua ja pidettyä se sitten vielä koossa koko vaalikauden ajan.

Seppo KotilainenIisalmi
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Metsät ovat hyvä syy äänestää eurovaaleissa

Monta syytä äänestää EU-vaaleissa

Ruuan laadusta ei pidä antaa periksi