Mielipide

Suomen EU-jäsenyys synnytti Satafoodin

Satafood Kehittämisyhdistys ry juhlii tällä viikolla 20-vuotista taivaltaan kotikaupungissaan Huittisissa. Kehitysyksikkö on varsin tunnettu ruokaketjun pk-yrityksissä, alkutuotannon sopimusviljelytiloilla ja maakuntien kehitystyöstä vastaavien viranomaisten keskuudessa.

Suomen EU- jäsenyys vuoden 1995 alusta muutti koko kotimaisen ruokaketjun kannattavuus- ja kilpailuasetelmat.

Ruuan hinnat kaupassa putosivat 30 tai jopa 50 prosenttia. Matalahintajärjestelmään siirtyminen hyödytti meitä kaikkia kuluttajina, koska ruoka halpeni.

Hintojen laskun lisäksi tuontitullit EU-alueen sisällä poistuivat ja keskusliikkeet täyttivät innolla kauppojen hyllyjä ulkomaisilla ruokatuotteilla.

Tässä tunnelmassa synnytettiin Satafood. Pelkona oli, että kotimainen ruuantuotanto ja jalostus eivät säily eivätkä pärjää alentuneiden katteiden ja halpatuonnin tilanteessa.

Satakunnalla, Varsinais- Suomella ja Pirkanmaalla oli paljon menetettävää. Satafoodin tavoitteena oli parantaa alueellaan ruokaketjun kannattavuutta tuontiruokaa vastaan. Toisena tavoitteena oli kotimaisen, terveellisen ruuan ja erityisesti lähiruuan merkityksen herättäminen kuluttajien silmissä.

Satafoodin osaajille on riittänyt kysyntää, ja alkuperäiset tavoitteet ovat osin toteutuneet. Erityisesti kotimainen ruoka, lähiruoka ja niiden terveellisyys ja saatavuus ovat nyt kaikkien huulilla, ja vähittäiskauppa himoitsee myyntiin yhä lisää terveellistä lähiruokaa.

Ykköstavoitteessa on siltä osin onnistuttu, että ruuantuotanto ja jalostus ovat säilyneet alueellamme vahvoina.

Tuotannon kannattavuudessa on edelleenkin suuria haasteita. Kilpailukykyä haetaan nyt toimijoiden tiiviillä yhteistyöllä ja arkiruuan terveellisyyden jatkuvalla parantamisella. Satafoodin kymmenen osaajaa auttaavat tuottajia ja jalostajia siinä, että ravintokuitujen määrä, käytettyjen rasvojen laatu ja hiilihydraattien imeytymisen hallinta onnistuvat ruuan tuotantoprosesseissa.

Juuri nyt uudet haasteet vyöryvät hallitsemattomasti. Olemme ennen kokemattomassa ideologisessa informaatiovyörytyksessä, jossa me suomalaiset kuluttajat ja kotimainen ruokaketju syyllistetään koko maapallon ilmastotuhosta.

Huoli on sinänsä oikea, mutta päivittäin lauotut faktat ja fiktiot menevät sekaisin mediassakin. Olemme informaatiosodassa, jossa käytetään häikäilemättömästi pelkoa ja syyllistämistä puoluepoliittisten tavoitteiden saavuttamiseen Suomessa.

Jukka Tuori

hallituksen puheenjohtaja

Satafood Kannatusyhdistys ry

Huittinen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uusvanhat toimet tekevät ilmastoviisaaksi – "Kun alkaa pohtia kasvinviljelytilan ilmastotoimia, kannattaa aloittaa maaperästä"

Miljardi tonnia hiiltä vastaa 200 miljoonan auton hiilidioksidipäästöjä – Afrikasta löytyi alue, joka saastuttaa niin paljon

Yhdysvaltalaistutkimus: Ilmastoskeptikot saavat mediassa huomiota tutkijoita enemmän