Mielipide

Karsikaa puolueita

Suomessa on aivan liian paljon puolueita ja täällä on aivan liian helppo perustaa lisää uusia. Kolme puoluetta – vasemmisto, keskusta ja oikeisto – riittäisi aivan hyvin, mutta sellaiseen määrään pääsemistä lienee turha edes haaveilla.

Ehkä realistisempaa on ajatella, että määrä voitaisiin saada karsittua viiteen: vasemmisto, keskusta, kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset.

Enempää ei tarvittaisi. Tämä määrä puolueita helpottaisi niin meitä äänestäjiä kuin myös vaalien jälkeisiä hallitusten muodostamisiakin.

Toivottavasti sosiaali­demokraatit ja vasemmistoliitto ottavat Erkki Tuomiojan tekemän ja viisaasti perusteleman esityksen puolueiden yhdistämisestä vakavasti ja ryhtyvät mitä pikimmin valmistelemaan asiaa.

Samoin toivoisi, että myös keskiryhmään kuuluvat puolueet – keskusta, RKP ja kristillisdemokraatit – ryhtyisivät puuhaamaan puolueidensa yhdistämistä.

Sen ei luulisi olevan sen enempää aatteellisesti kuin muutenkaan mahdotonta. Maahamme muodostuisi vahva ja varteenotettava ”keskustalainen” voima ja vaihtoehto.

Ainakin niin kauan kuin muistan, kristillisten ja RKP:n kannatus on pysynyt jatkuvasti vaaleista ja kannatuskyselyistä toiseen kolmen–viiden prosentin lukemissa.

Tuskin kannatus siitä ainakaan nousee tulevaisuudessa. Nyt kun keskustankin kannatus on (ja tullee myös olemaan) mitä on, ainut järkevä vaihto­ehto näiden kaikkien puolueiden kannalta olisi yhdistyä.

Seppo Kotilainen

Iisalmi

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lapsiperheköyhyyden poistaminen on yhteinen tehtävämme

Keskustalaiset ihmettelevät perussuomalaisten kannanottoa: "Maatalouden kannattavuutta ja maaseudun elinvoimaa edistetään budjetissa järkivihreiden ratkaisujen kautta"

Liike muuttuu puolueeksi