Kuumat ­oltavat - Lukijalta - Maaseudun Tulevaisuus
Mielipide

Kuumat ­oltavat

Alan asiantuntijoiden arvion mukaan maapallolla tulee kuumat oltavat. Ajallisesti me ikäihmiset emme joudu sitä pahemmin kärsimään, eivätkä tänään syntyneetkään elin­aikanaan.

Vihreät tahot saavat lisää pelottelun aiheita tiedotus­välineissä voimakkaasti esitetyistä erilaisten asian­tuntijoiden selityksistä. Lapset ja nuoret kärsivät pelottelusta, tulee psyykevaikeuksia, kun heidän ajatusmaailmansa ei voi käsittää sitä todellisuutta. Ilmaston lämpeneminen on totta, mutta käsittäväkö nuoret, ettei ”ylikuumeneminen ole päällä” lähivuosina.

Jos vertaamme Suomea maapalloon kokonaisuutena, niin meidän toimenpiteemme maapallon pelastamiseksi ovat minimaaliset. Joudumme olemaan mukana, kun maapalloa pelastetaan oletetulta tuholta, mutta meillähän on aurinkoa, tuulta, vesi ja näiden lisäksi saamme tarvittavia tuloksia päästöluvuissa sekä isoilla että pienillä biolaitoksilla. Hallinnassamme on teknologia näiden hyödyntämiseksi. Sähköä saamme edellä mainituilla toiminnalla.

Kivihiili ja turvelaitokset ajetaan alas 10–20 vuoden aikana, sanovat asiantuntijat. Turve kotimaisena raaka-­aineena tullaan lopettamaan kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Polttolaitokset ovat silloin loppuun ajettuja. Suomen pinta-alasta noin 70 prosenttia on metsää ja hiilinielun tiedämme.

Näitä edellä mainittuja mahdollisuuksia käyttämällä jarrutamme ilmaston­muutosta. Kehitellessämme erilaisia menetelmiä jarrutuksen onnistumiselle saamme siitä työtä. Saamme sähköä, jonka tarve kasvaa tulevaisuudessa kaikissa toiminnoissa. Nämä asiat ovat vain pieni osa ilmastonmuutoksen jarrutuksessa, mutta auttavat samalla elämäntapojemme muuttamisessa.

Tehdään töitä asian eteen, eikä oleteta, että kaduilla ja toreilla marssiminen sekä pelottelu auttavat.

Matti Latva-Panula

Ilmajoki

Lue lisää

Oman tuotannon tuki turvaa omavaraisuuden

Turve kannattaa jättää suohon – alan työvoimalle löytyy mahdollisuuksia teollisuudesta

Keskipohjanmaa: Ministeri Lintilä esittää kivihiilestä luopumisen tuen aikaistamista osana koronaelvytystä

Kivihiilen kulutus romahti alkuvuonna – käyttö 58 prosenttia pienempää kuin tällä vuosituhannella keskimäärin