Mielipide

Väyläinvestoinneista vetoa talouteen

Uuden hallituksen ensimmäinen budjettiriihi lähestyy aikana, jossa toimintaympäristömme on monessa suhteessa muutoksessa. Vientivetoisena maana suurvaltojen kauppa­sota, ilmastonmuutos, brexit ja muutokset tärkeimpien kauppa­kumppaniemme talouksissa vaikuttavat kaikki Suomeen.

Kilpailukyky koheni edellisen hallituksen aikana, mutta työllisyyden paraneminen on jo pysähtynyt. Jotta yhteiskuntamme veroaste voisi olla matalampi, yhä suuremman osan työikäisistä pitäisi olla veronmaksajia tuensaajan asemesta.

Nyt tehtävillä ratkaisuilla on iso merkitys sille, mitä lähivuosina Suomessa tapahtuu.

Valtiovarainministeri murehti taannoin yritysten vaimeaa intoa investoida Suomessa. Huoli on aiheellinen ja siihen kannattaa perehtyä.

Osakkeiden omistaminen perustuu aina jonkinasteiseen ahneuteen, miten omistus karttuisi parhaiten. Jos tuotannon kasvattamiseen tai muuten kehittämiseen sisältyy riskejä, kuten esimerkiksi työvoimakustannus tai -saanti, työselkkaukset ja yhteiskunnan taholta tulevat rasitteet, hyväkin investointipäätös voi vaihtua osingonjakoon.

Myös heikkokuntoisen väyläinfran seurauksena voi olla investointipäätöksen siirtyminen tai jopa peruminen.

Suomessa tulisi saada aikaan useampivuotinen palkka­ratkaisu, joka turvaisi sekä työrauhan että hintakilpailukyvyn. Samalla turvattaisiin myös mahdollisuudet investoinneille, joka on tuottavuuden kehittymisen perusta, ja paremmalle työllisyydelle.

Pääministerin mainitsema hallituksen vastasyklinen talouspolitiikka voisi tässä tilanteessa olla perusväylästön kunnostamista. Uusissa väylä­investoinneissa voitaisiin aloittaa Espoon radan rakentamisella, mutta muuten tunnin juna pitää arvioida uudelleen.

Uusi ratayhteys on kannat­tava investointi, kun se rakennetaan alle 250 kilometrin tuntinopeudelle moottoritien tuntumaan ja asemat taajamien yhteyteen mahdollistamaan paikallisjunaliikenne.

Nykysuunnitelman mukaan juna voisi Lohjan ja Turun välillä pysähtyä vain Salossa. Sen pitäisi voida pysähtyä myös Saukkolassa, Suomusjärvellä, ja Paimiossa, jolloin matkustajamäärä kasvaisi huomattavasti ja rata synnyttäisi uuden kasvukäytävän.

Näin toteutettuna ratayhteys olisi suuruusluokkaa miljardi suunniteltua halvempi ja Turku–Helsinki-väli kymmenen minuuttia pidempi. Säästyvällä miljardilla tekisi perusväylästöllä paljon hyvää. Investoinnin rahoittaminen valtion lainanotolla (korko nollan tuntumassa), säästyisi jatkossa pääomasijoittajien vaatima vähintään neljän prosentin tuottovaatimus.

Tämän parempaa elvytystä voi olla vaikea kehittää.

Ismo Saari

Salo

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Osaatko elvyttää? Joka kolmas suomalainen on epävarma osaamisestaan

Talouslukutaidolle on todellinen tarve

Talouden turbonappi