Mielipide

Tärkeä Itämeren suojelu ei saa olla keppihevonen

Helsingin Sanomissa käsiteltiin Itämeren tilaa (HS 7.9.). Kirjoituksessa tutkija Seppo Knuuttila toistaa ihmetyksensä, etteivät fosforipitoisuudet Suomen jokien mereen tuomassa vedessä ole lainkaan laskeneet 1990-luvulta tähän päivään. Hän osoittaa jälleen syyttävän sormensa maataloutta ja peltoviljelyä kohtaan.

Jos jokivesien fosfori tulisi valumina pelloilta, pitäisi Knuuttilan tarkasteleman ajanjakson aikana pitoisuuksien voimakkaasti laskea, koska 30 vuoden aikana lannoitefosforin käyttö on vähentynyt murto-osaan. Sadon laatu kärsii jo liian niukasta fosforilannoituksesta.

Mistä Suomen jokivesien fosforipitoisuus johtuu ja mistä tämä alkuaine vesistöihin päätyy?

Fosfori ja muut ravinteet joutuvat vesistöihin pääosin pintavalumina kevään sulamisvesien mukana, kun maa on vielä roudassa eikä ime sulamisvesiä. Toinen huippu on syksyllä runsaiden syys­sateiden virratessa pintavalumina, kun maa on kosteudesta kylläinen.

Suomessa on vuodenajat, pakkanen lakastuttaa kaiken kesän vihreyden. Maahan putoaa valtava lehtimassa, maanpinnan kasvillisuus kuolee ja mikrobit alkavat hajotustyönsä.

Suomessa on vesistöjen rantaviivaa yli 300 000 kilometriä. Järvien, jokien, saarien ja meren rantavyöhykkeet ovat valtaosin erittäin reheviä. Rannoilla on usein lehtomaiset olot.

Vesistöjen ranta-alueet ovat kuin jättiläismäinen komposti, jossa mikrobien toimesta lahoava massa hajoaa ja vapautuu alkuaineiksi, ravinteiksi kiertoon.

Tämä luonnon prosessi on jatkunut tuhansia vuosia, siitä syntyy se tasainen fosfori­pitoisuus laskujokiimme, jota Knuuttila ihmetteli.

Itämeritutkimuksen ja -suojelun sisäpiirin ryhmäajattelussa on aikanaan ideologisista syistä valittu syylliseksi kotimainen maatalous.

Suomen valtavaa rantavyöhykettä ja sen luonnollista ravinnevalumaa ei huomioida missään.

Suomessa peltoala on 2,3 miljoonaa hehtaaria, noin 8 prosenttia maapinta-alasta. Rantavyöhyke on kooltaan moninkertainen.

Suosittelisin Seppo Knuuttilaa syventymään tohtori Matti Lappalaisen väitöskirjaan ” Itämeren uudistettu diagnoosi ja paradigma”.

Väitöskirja ei ole mielipide, se on arvokas, laaja tieteellinen teos. Se paljastaa, että 1800-­luvulla sinileväesiintymät Itämeressä olivat valtavat. Silloin ei ollut lannoitteita käyttävää maataloutta, suurkaupunkeja ja suurteollisuutta.

Miksi Pohjanlahti, johon valtaosa Suomen maatalous­maakuntien Satakunnan, Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, osin Varsinais-Suomen ja Pohjanmaiden vedet laskevat, on hyvässä tilassa, ei juurikaan sinilevähavaintoja?

Jukka Tuori

Huittinen

Rantavyöhykettä ja sen luonnollista ravinnevalumaa ei huomioida missään.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lukijalta: Jos maatalous pilaa Itämeren, miksi Suomen maatalousmaakuntien Pohjanlahti on hyvässä tilassa?

Suomen EU-jäsenyys synnytti Satafoodin

Maatalouden vesiensuojelu Suomessa – menestystarina vai sarja vaatimattomia saavutuksia?