Mielipide

Eläinten oikeudet – onko lihansyöjällä oikeuksia?

Eläinten oikeuksien radikaali laajentaminen lakitasolla rajaisi voimakkaasti ihmisten oikeuksia.­

Keskustelu eläinten oikeuksista ja lihansyönnin haitallisuudesta on lisääntynyt julkisessa sanassa. Eläinten oikeuksien puolustajat perustelevat vaatimuksiaan sillä, että lemmikki- ja tuotantoeläintenkin tulee voida toimia lajityypillisesti ja eläinten hyötykäyttö olisi kiellettävä. Silloin tällöin julkisuuteen tulleet eläinsuojelu­tapaukset ovat antaneet vain lisää vettä myllyyn.

On vaadittu, että eläinten oikeudet tulisi kirjata eläin­suojelulakiin. Kukaan ei kuitenkaan ole yksiselitteisesti listannut, mitä nämä lain suojaamat oikeudet olisivat.

Juridisesti asia on vielä epämääräisempi. Esimerkkinä ajattelumalli Vegaaniliiton sivuilta: eläinoikeusfilosofin tulkinta eläimistä oman elämänsä toimijoina, subjekteina, jolloin elämiä ei voitaisi vangita, fyysisesti manipuloida, tappaa tai kohdella niin, etteivät niiden lajiominaiset taipumukset toteudu.

Tämä on oiva esimerkki häikäilemättömästä vyörytystekniikasta, jota eläinoikeuksia ajavat yhden asian -järjestöt käyttävät. Aluksi puututaan asioihin, jotka näyttävät tavallisten ihmisten silmissä eläinten huonolta kohtelulta ja jatketaan yksinkertaistetun viestin toistoa tuomitsemalla kotieläintuotanto ja metsästys, jolloin saadaan ymmärrystä laajemmalta yleisöltä.

Vyörytykseen kuuluu myös, että yritetään poliittisella vaikuttamisella saada eläinten oikeudet kirjatuksi lakiin. Seuraavassa vaiheessa avataan laaja oikeudenkäyntien sarja, jolla yritetään levittää laissa olevien oikeuksien soveltamista mahdollisimman laajalle ja hakea oikeuskäytäntö muun muassa eläimen itseisarvon määritelmälle.

Näin tuotantoeläinten pitämisestä tulee kallista, vaikeaa ja lopulta mahdotonta. Tavoitteena ääriryhmittymillä on kieltää eläinten hyödyntäminen kokonaan, mutta se puetaan eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi.

Ajattelumallissa on sivuutettu biologian ja ekologian perustotuudet. Nisäkkäät voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: lihansyöjät, seka­syöjät ja kasvissyöjät. Pedot eli lihansyöjät, kuten susi, ilves ja kettu, eivät kykene hyödyntämään kasvisravintoa. Jos saaliseläinkannat romahtavat, pedot kuolevat nälkään, vaikka kasvisravintoa olisi saatavilla.

Sen sijaan sekaravinnon käyttäjät, kuten karhu tai ihminen, pyrkivät hankkimaan lihaa ravinnokseen, mutta tulevat toimeen lyhyitä aikoja myös kasvisravinnolla. Kasvissyöjät ovat saaliseläimiä lihansyöjille. Niiden keskeinen elämäntehtävä on muuttaa kasvikunnan tuotteet lihaksi ja sen jälkeen tulla käytetyksi ravinnoksi. Tyypillisiä kasvisyöjiä ovat sorkka-, kavio- ja jäniseläimet.

Ihmislaji on elänyt maapallolla muutamia kymmeniä tuhansia vuosia. Vallitsevan käsityksen mukaan ihmislaji on aina tappanut toisten lajien yksilöitä ja käyttänyt saalistaan ruuaksi ja tarvekalujen valmistukseen. On tieteellinen tosiasia, että ilman eläinten tappamista ihmislaji ei olisi olemassa, eikä se olisi kehittynyt nykyisen kaltaiseksi.

Tappaminen ja lihansyönti ovat ihmisen lajityypillinen käyttäytymiskoodi – tappamisesta pidättäytyminen ja puhdas kasvissyönti on biologisesti luonnotonta. Tätä tukee ihmisen fysiologia ja ruuansulatuselimistön rakenne.

Ihminen pystyy hyödyntämään kasviskuituja vain osin. Suolistossamme ei ole pötsiä kuten märehtijöillä tai muille kasvissyöjille tyypillisiä kasviskuituja fermentoivaa suolistoa. Ihminen kuuluu sekasyöjiin: se pystyy hyödyntämään osan kasviskuiduista ja saa täydennystä ruokavalioon lihasta ja maidosta.

Eläinfilosofi Reganin mukaan ihminen ei saisi kohdella eläimiä välineinä omiin tarkoitusperiinsä, mutta muut lajit, kuten luonnonvaraiset petoeläimet saisivat näin tehdä. Mennään jopa niin pitkälle, että esitetään eläinten oikeuksien olevan laajemmat kuin ihmisten oikeuksien. Vegaaniliitto ilmeisesti tukee tätä lähtökohtaa?

Tavallisen kansalaisen kannalta tämä viesti kuulostaa ääriaineksen fanatismilta ja on yksinomaan pöyristyttävää. Eläinten oikeuksien radikaali laajentaminen lakitasolle rajaisi voimakkaasti ihmisten oikeuksia omaan lajityypillisten taipumustensa toteuttamiseen.

Eläinten tappamisen kauhistelu johtuu käsitykseni mukaan siitä, että nyky­ihminen on loitontunut kauas luonnonmukaisesta elämästä. Elin lapsuuteni 1950-luvulla maalaistalossa. Silloin tilat olivat ruuan suhteen hyvin omavaraisia. Viljeltiin viljaa, josta tehtiin jauhoa, siitä leipää ja puuroa. Kotiteurastus oli vielä melko yleistä. Koko tuotantoketju kulki lasten silmien edessä. Lasten luontosuhde kasvoi biologian ja käytännön arkielämän perustalle.

Kaupungistuneessa yhteiskunnassa ruuan tuotantoketju on lapsille etäinen. Eläinsadut, joissa Kettu Repolainen ei saa koskaan tapettua Väiski Vemmelsäärtä, vääristävät osaltaan lasten luontosuhdetta. Keskustelussa eläinten oikeuksista näkyy satumaailmaan pohjautuva eläinten inhimillistäminen – biologia tulee ottaa huomioon.

Hannu S. Laine

puheenjohtaja, Suomen valtakunnallinen riistaneuvosto

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Aktivistit osoittivat vuorokauden ajan eläinrakkautta Forssan teurastamon edessä

Animalian Erja Laakkonen ei tapa edes itikoita – "Kannanhoidollista metsästystä on vaikea ymmärtää"

Animalia perusti verkkojulkaisun – tavoitteena olla Suomen johtava eläinoikeusmedia