Mielipide

Suojeluun varoja puukaupoista

Mikko Tiirola esitti Maaseudun Tulevaisuudessa (MT 16.12.) Metso-suojelurahaston perustamista. Rahaston avulla voitaisiin kerätä rahaa metsien suojeluun.

Kaikki aloitteet metsien lisäsuojelun edistämiseksi ovat tervetulleita. Metsien suojeluun on kaivattu uusia, vapaaehtoisia ja yksityisrahoitteisia keinoja. 

Jatkan keskustelua tarjoa­malla vaihtoehdon, jolle on jo olemassa oleva toimintamalli. Metsien suojelua voitaisiin tarjota metsänomistajille vaihtoehtona puukauppojen yhteydessä tehtävän vapaa­ehtoisen menekinedistämismaksun rinnalla. 

Pystykaupoissa menekin­edistämismaksu on 0,2 prosenttia puukaupan arvosta. Jos metsänomistaja haluaa maksaa menekinedistämismaksun, puunostaja sitoutuu maksamaan saman summan.

Myös valtio osallistuu tähän, sillä Metsähallitus maksaa kaikesta myymästään puusta 0,1 prosenttia menekinedistämiseen. Saadut tulot ohjataan tällä hetkellä Suomen Metsä­säätiölle metsätalouden ja -teollisuuden viestintään. 

Keskimäärin maksu maksetaan joka kolmannessa puukaupassa, ja näistä kertyy vuosittain noin kaksi miljoonaa euroa.

Metsänomistajille luonto­arvot ovat tärkeitä ja sen vuoksi uskon, että moni metsän­omistaja voisi olla kiinnostunut lahjoittamaan tämän osuuden puukaupan hinnasta suojeluun. Jos suojeluun kertyisi tällä tavoin vuosittain esimerkiksi kaksi miljoonaa euroa, niin sillä olisi mahdollista hankkia suojeluun noin 400–500 hehtaaria metsää. 

Metsäsäätiö voisi laajentaa toimintaansa ja hoitaa suojelu­alueiden ostamisen. Suomessa on myös useita muita säätiöitä ja yhdistyksiä, jotka voisivat hoitaa suojelualueiden ostamisen. Samoille säätiöille myös metsää omistamattomat suomalaiset voivat tehdä lahjoituksia metsänostamista varten. 

Liisa Rohweder 

pääsihteeri 

WWF Suomi

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kiristyviin hiilinieluvaatimuksiin tutkitaan keinoja – Luke valmistelee myös käytännön ohjeita metsien käsittelyyn

Hallitusohjelma metsästysmyönteinen: Merimetson poikkeusluvan saamista helpotetaan, uusien metsästyksen harrastajien lajin pariin tuloa edistetään

MTK:n Tiirola EU:n hiilinielulaskelmista: "Ei biologian kanssa mitään tekemistä"