Pääkirjoitus

Vientiponnisteluissa tarvitaan yhteistyötä

Pääkirjoitus 14.03.2018

MTK:n tekemä yhteistyösopimus on merkittävä avaus.

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK solmi perjantaina Berliinin messujen kanssa yhteistyösopimuksen. Sopimuksen mukaan Suomi on ensi vuoden tammikuussa järjestettävien Berliinin Grüne Woche -messujen pääyhteistyökumppani. (MT 12.3.)

MTK:n tekemä sopimus on merkittävä avaus, koska ensimmäisen kerran sopimuksen kumppanimaan puolesta tekee järjestö. Yleensä päävastuun sopimuksesta on kantanut kunkin maan maatalousministeriö.

Suomen näkyvä rooli Grüne Wochella on suuri mahdollisuus, koska messut on maailman suurin elintarvike- ja bioalan sekä matkailun tapahtuma. Messuilla vierailee viikon aikana noin 400 000 kävijää ja näytteilleasettajia on yli 1 700. Kansainvälisyys näkyy muun muassa siinä, että vuosittain noin 70 maan maatalousministerit tutustuvat messuihin.

MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan mielestä yrityksillä on ainutlaatuinen tilaisuus esitellä suomalaista ruokaa ja kestävän metsätalouden tuotteita.

Kyse ei ole ainoastaan ruuasta tai metsätaloudesta, vaan messut on merkittävä mahdollisuus esitellä laajasti suomalaista osaamista. Berliinin messujen toimitusjohtajan Christian Göken mukaan Suomi on suunnannäyttäjä kiertotaloudessa ja digitalisaatiossa.

Suomalaista vientiteollisuutta on arvosteltu siitä, että vientituotteiden jalostusaste on alhainen ja meiltä viedään pääosin raaka-aineita. Messuilla on mahdollisuus esitellä kuluttajatuotteita suoraan muun muassa Euroopan suurimpien kauppaketjujen sisäänostajille.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolaisen (kok.) mielestä ruokaviennissä olisi nyt tilausta juuri kuluttajatuotteille, mutta emme ole kovin hyviä kuluttajatuotteiden myyjiä.

Samaa mieltä olivat myös viime viikonloppuna järjestettyyn Hack the Food -tapahtumaan osallistuneet. Maaseutunuorten puheenjohtajan Heikki Huuhtasen mukaan ulkomaiset osallistujat olivat sitä mieltä, että suomalaiset ovat huonoja myymään.

Laadukkaita ja kansainvälisesti palkittuja tuotteita kuitenkin löytyy. Esimerkiksi Valion suolaton voi valittiin viime viikolla Yhdysvalloissa maailman parhaaksi.

MTK:n solmima yhteistyösopimus tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kansainvälistyä.

MTK:lle kumppanuussopimus on taloudellisesti iso investointi. Marttila toivookin, että valtiovalta osallistuu kustannuksiin, jotta mahdollisimman monella yrityksellä olisi mahdollisuus lähteä mukaan. Marttila muistuttaa, että osa maatalouden kriisituesta on korvamerkitty ruokaviennin edistämiseen.

MTK:ssa toivotaan, että yritysten lisäksi myös maakunnat lähtisivät mukaan messuille. Marttilan mukaan esimerkiksi Järvi-Suomen ruokamatkailu tulee olemaan vahvasti näkyvillä. Ruokamaakuntana itseään pitävälle Etelä-Pohjanmaallekin tarjoutuu nyt hyvä mahdollisuus esitellä tuotteitaan kansainvälisellä areenalla.

Grüne Wochen kaltaiset messut eivät ole tärkeitä pelkästään ruokaviennin kannalta. Suomen Saksan-suurlähettilään Ritva Koukku-Ronden mielestä Grüne Wochen kumppanuus on erinomainen tapa tuoda Suomea esille. Koukku-Ronde muistuttaa, että saksalaisten matkailu Suomeen on kovassa kasvussa.

Vientiponnisteluissa tarvitaan mahdollisimman laajaa, eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Kysymys on koko Suomen tunnettavuuden lisäämisestä. Samalla kun pyritään lisäämään suomalaisten tuotteiden vientiä, lisätään myös Suomen vetovoimaa matkailumaana.

MTK:n kumppanuussopimuksen tavoitteena on viennin kautta parantaa järjestön jäsenten elinkeinojen kannattavuutta. MTK:n kattamaan pöytään mahtuu kuitenkin muitakin, joita Suomen menestyminen kiinnostaa.