Pääkirjoitus

Perinteiset puolueet tarvitsevat päivitystä

Pääkirjoitus 02.05.2018

Perinteinen puoluetoiminta ei enää entiseen malliin kiinnosta.

Meneillään oleva vaalikausi on sujunut perinteisen kaavan mukaan. Hallitus tekee esityksiä, joita hallituspuolueiden kansanedustajat kannattavat ja opposition edustajat vastustavat. Näin tehdään asiasta ja esityksen sisällöstä riippumatta.

Parin viime vaalikauden aikana edellä mainittu ilmiö on vahvistunut. Isojen uudistusten läpivieminen on ollut tuskastuttavaa seurattavaa. Puolueiden kannat ovat vaihdelleet sen mukaan, ollaanko hallituksessa vai oppositiossa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa tosin yritettiin edellisen vaalikauden lopussa saada ratkaisuja aikaan parlamentaarisella yhteistyöllä, mutta tuloksetta.

Ei ole ihme, että osa kansanedustajista on kyllästynyt edustuksellisen parlamentarismin hidasliikkeisyyteen. Yksittäisen edustajan vaikutusmahdollisuudet nähdään olemattomina. Kyllästyminen on heijastuma siitä, että poliittinen järjestelmä on jonkinasteisessa murroksessa myös äänestäjien keskuudessa.

Lähes kaikilla puolueilla on omat "änkyränsä", jotka ovat tyytymättömiä puoleensa linjaan ja/tai omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajosi viime kesän puoluekokouksen jälkeen. Suurin osa puoleen kansanedustajista perusti uuden puoleen siniset, koska he olivat tyytymättömiä puheenjohtajavalintaan. Hajaannus jatkui viikko siiten, kun Kaj Turunen loikkasi sinisistä kokoomukseen.

Pari viikkoa sitten kokoomuksen kansanedustaja Hjallis Harkimo erosi kokoomuksesta ja perusti yhdessä SDP:n entisen puoluesihteerin Mikael Jungnerin kanssa uuden poliittisen liikkeen. Kansanedustaja Elina Lepomäki arvostelee ankarasti kokoomuksen johtamista.

Keskustan entinen puheenjohtaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen perusti oman kansalaispuolueensa, josta hänet talvella erotettiin. Keskustan puoluevaltuuston päätöksiin pettynyt Väyrynen ilmoitti palaavansa kesäkuussa eduskuntaan ja perustavansa oman eduskuntaryhmänsä, joka on oppositiossa sekä hallitusta että oppositiota vastaan.

SDP:n pitkäaikainen kansanedustaja ja entinen ministeri Susanna Huovinen ilmoitti hiljattain jättävänsä eduskunnan.

Huovisen mukaan politiikkaan on tullut piirteitä, joiden kanssa on raskasta työskennellä. Hänen mielestään kansanedustajuus on alkanut olla yhä enemmän yksilöhommaa, jossa on harvoin mahdollisuuksia vapaamuotoiseen yhdessäoloon ja ajatusten vaihtoon. Sosiaalinen media on Huovisen mielestä kiihdyttänyt tätä kehitystä entisestään.

Viimeaikaisten tapahtumien perusteella Huovisen analyysi osuu aika oikeaan. Vaikuttaminen puolueiden kautta koetaan hitaaksi ja harmaaksi. Asiat eivät etene niin kuin minä itse haluan.

Demokraattinen päätöksenteko on kieltämättä hidasta. Osaltaan se kuitenkin luo vakautta ja ennustettavuutta, koska päätöksenteossa on aina kyse erilaisten näkemysten yhteensovittamisesta sekä puolueiden sisällä että puolueiden kesken. Parhaiten asioihin pystyykin vaikuttamaan puolueiden sisällä.

Puolueiden pitää kuitenkin ottaa muutoksen tuulet tosissaan ja uudistaa toimintaansa vastamaan nykyajan vaatimuksia. Perinteinen puoluetoiminta ei enää entiseen malliin kiinnosta. Puolueiden pitää keksiä keinot, miten vuorovaikutusta äänestäjien kanssa voidaan parantaa.

Samalla kun suomalaista demokratiaa ja parlamentarismia arvostellaan, on muistettava sen saavutukset. Sadassa vuodessa Suomi on noussut monilla mittareilla maailman kärkeen.

Vaikka parlamentarismin saavutukset ovat kiistattomat, pitää katsoa eteenpäin. Puolueet ovat parlamentarismin välikappaleita, joiden tehtävä on turvata muuttuvassa maailmassa kansalaisten vaikutusmahdollisuudet.