Pääkirjoitus

Valio ja Arla sopivat, kisa kaupassa kovenee

Pääkirjoitus 14.09.2018

Vahingonkorvauksen suuruus olisi syytä lopuksi julkistaa.

Suuret meijeritalot Valio ja Arla ilmoittivat torstaina päässeensä sopuun vahingonkorvauskiistassaan. Arla on yksi meijereistä, joka koki kärsineensä taloudellisesti saalistushinnoittelusta tuomitun Valion toiminnasta perusmaitomarkkinoilla vuosina 2010–2012.

Valio maksoi pari vuotta sitten korkeimman hallinto-oikeuden tuomitseman 70 miljoonan euron sakon määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Oikeusprosessi oli kestänyt vuosia, ja myös kilpailijameijereiden vahingonkorvauskanteet jätettiin jo vuonna 2014.

Suurimpana kilpailijana Arla vaati myös suurimpia, yhteensä 53 miljoonan euron korvauksia "saamatta jääneestä voitosta". Korvauksia vaativat myös Maitomaa, Satamaito, Maitokolmio, Juustoportti ja Ilmajoen Osuusmeijeri. Näistä Juustoportti ehätti sopimaan kiistan jo aiemmin. Yhteensä vaatimukset nousivat noin 100 miljoonaan euroon.

Valio ja Arla eivät ainakaan toistaiseksi kerro julkisuuteen sopunsa hintaa. Se lienee huomattavasti Arlan alkuperäistä vaatimusta pienempi.

Kaikesta päätellen Valio pyrkii seuraavaksi sopuun myös pienempien kilpailijoittensa kanssa. Jos korvausperusteet noudattavat Arlan hyväksymiä, halu jatkaa käräjöintiä lienee kaikilla osapuolilla vähäinen.

Olisi suotavaa, että korvaussummat lopulta julkistettaisiin, kun niistä on kattavasti sovittu. Oikeuden päätöksinä ne olisivat joka tapauksessa julkisia.

Julkistamista tukee etenkin se, että sekä Valio että Arla ovat tuottajien omistamia meijeritaloja – Valio suomalaisten, Arla pääosin ruotsalaisten ja tanskalaisten. Molemmat meijerijätit vastaavat liiketoiminnastaan tuottajaomistajilleen. Salailua asiassa, jolla voi olla senttien vaikutus maidon tuottajahintaan, on tuottajienkin vaikea hyväksyä.

Markkinoilla kilpailijoiden ei tarvitse olla hyvissä väleissä. Vuosia kestäneet oikeusprosessit ovat kuitenkin tulehduttaneet Suomen maitoalaa kohtuuttomasti. Riidat ovat heijastuneet meijereistä myös tuottajaleirien välille.

Onkin toivottavaa, että meijerit pääsisivät keskittymään normaaliin kilpailuun ja tuotteittensa kehittämiseen. Myös siinä riittää tekemistä, ja sitä varmasti myös meijereiden maidontuottajat odottavat.

Meno maitomarkkinoilla on kovaa ilman käräjöintiäkin. Kilpailu keskittyy isoimpien toimijoiden eli Valion ja Arlan välille. Muut meijerit hakevat tuotteille paikkaansa sieltä, mihin jättien kisa ei yllä. Myös kauppa haluaa huolehtia, etteivät tarjonta ja valikoima supistu kahden yrityksen tuotteisiin.

Valion kilpailuasemaan vaikuttavat edelleen viranomaistoimet. Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV seuraa tarkasti sen toimintaa. Lisäksi Valio joutuu luovuttamaan osan maidostaan kilpailijoille. Tämän niin kutsutun Kivi-maidon osalta Valio on hakenut muutosta, mutta asian käsittely KKV:ssa tuntuu vievän kohtuuttoman kauan.

Valion osallistumiselle kilpailuun ei ole nyt kaikelta osin selkeitä pelisääntöjä – jalka pysyy varmuuden vuoksi jarrulla. Rajoitukset koskevat erityisesti perusmaitoja, joten kilpailu keskittyy jalostetumpiin tuotteisiin.

Katovuonna kotimaisuus ruokavalinnoissa korostuu. Tähän liittyen Valio, Juustoportti ja Kuusamon juusto näyttävät tehneen oivalluksen. Valtakunnallisella kampanjalla ne vetoavat yhdessä kuluttajiin kotimaisen juuston puolesta.

Vaikka ilmoituksissa ei asiaa sanota, kampanjan kärki kohdistuu Arlaan, jonka juustot ovat tuontitavaraa. Jokaisessa juustokilossa tuodaan kymmenen litraa maitoa. On kiinnostavaa nähdä, mikä on Arlan vastaveto.

Isojen meijereiden kilpailu kaupan hyllyllä kovenee. Jos se ei ylly maitosodaksi, ainakin sanasotaa on markkinoilla luvassa.