Pääkirjoitus

Vanhustenhoidon ongelmat eivät yllätä

Pääkirjoitus 30.01.2019

Ulkoistus ei poista kuntien vastuuta valvoa palvelujen laatua.

Yhteiskunnan sivistystaso mitataan sillä, miten se kohtelee heikoimmassa asemassa olevia jäseniään. Yhteiskunnan velvollisuus on huolehtia ensisijaisesti sellaisista ihmisistä, jotka eivät pysty syystä tai toisesta itse huolehtimaan asioistaan ja eduistaan. Tällaisia ovat erityisesti lapset ja vanhukset.

Vanhustenhoidon tila nousi vahvasti otsikoihin viime viikolla, kun sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira keskeytti Kristiinankaupungissa sijaitsevan Esperi Caren hoivakodin toiminnan.

Vaikka uutinen hätkähdytti, se ei yllätä. Vanhustenhoidon ongelmat ovat olleet jo pitkään tiedossa ainakin niillä, joiden läheiset ovat kyseisten palvelujen piirissä.

Liian usein omaiset joutuvat puuttumaan hoivakotien toimintaan ja huolehtimaan siitä, että läheinen saa säällistä huolenpitoa. Moni vanhus tyytyy huonoon hoivaan, koska ei ole tottunut vaatimaan. Kuka huolehtii sellaisten vanhusten eduista, joilla ei ole lähiseudulla omaisia?

Ongelmista ovat puhuneet myös työntekijät. Viesti ei kuitenkaan ole mennyt perille. Esperi Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni myönsi, ettei henkilöstön huolia ja viestejä johdolle ole otettu riittävän vakavasti. Miksi ei? Kannattavuus ei pidemmän päälle parane, jos tuote ei ole kunnossa.

Eilen Esperi Care tiedotti, että Aarnio-Isohanni irtisanoutuu tehtävästään.

Vaikka Esperi on nyt nostettu tikun nokkaan, ongelmat ovat laajemmat. Ongelmia on yhtä lailla yksityisellä kuin julkisella puolella kaikkialla Suomessa, vaikka hyviäkin palveluntuottajia löytyy.

Ylen tekemän selvityksen mukaan Suomen suurimmalla hoivapalveluyhtiöllä Attendolla on samankaltaisia ongelmia kuin Esperi Carella. Valvontaviranomaisten mukaan osassa Attendon hoivakoteja ongelmat ovat jatkuneet vuosikausia. (Yle 29.1.)

Yhtenä syynä ongelmiin katsotaan olevan liian alhainen laissa säädetty henkilöstömitoitus. Se ei kuitenkaan selitä sitä, ettei kaikissa hoivakodeissa ole henkilökuntaa edes nykyisen lainsäädännön edellyttämää määrää. Puheet niin sanotuista haamuhoitajista eivät ole syntyneet tyhjästä.

Kunnat ovat viime vuosina ulkoistaneet vanhustenhoitoaan yksityisille yrityksille jo ennen mahdollista sote-uudistusta. Ulkoistus ei kuitenkaan poista kuntien vastuuta valvoa ostamiensa palvelujen laatua.

Palveluja ostettaessa pitää sopimukseen kirjata tiukat laatukriteerit. Hinta ei voi olla ainoa hankintaperuste. Lisäksi pitää valvoa, että kunta saa sitä, mitä tilaa. Myös kuntien itse tuottamien palvelujen laadusta on huolehdittava.

Monissa tapauksissa syynä kuntien ulkoistusintoon on, etteivät kaikki kunnat itse kykene palveluja järjestämään. Kysymys on usein rahasta mutta myös osaamisesta.

Jos kunnilla ei ole riittäviä resursseja hoitaa itse vanhustenhoitoa eikä myöskään kykyä valvoa ostamiensa palvelujen tasoa, pitää vastuu siirtää leveämmille harteille sekä talouden että tilaajaosaamisen osalta. Sote-uudistuksen yhtenä tarkoituksena onkin siirtää julkisten palvelujen järjestämisvastuu kunnilta 18 maakunnalle.

Ainakin vanhuspalvelujen osalta sote-uudistuksella on todellinen tarve ja kiire. Miten vanhustenhoidosta aiotaan selvitä siinä vaiheessa, kun suuret ikäluokat tulevat hoivapalvelujen piiriin?

Vanhusten ja lasten asiat eivät ole puolueiden vaaliohjelmissa kovinkaan korkealla, vaikka äänestäjien mielestä juuri terveyspalvelut, vanhustenhoito ja nuorten syrjäytyminen ovat tärkeimpiä eduskuntavaaliteemoja.

Nyt ei kukaan voi sanoa, etteivätkö vanhustenhoidon ongelmat ole tiedossa. Jos kunnat eivät kykene suoriutumaan perustehtävistään, pitää valtiovallan puuttua tiukasti asiaan.

Puoluepolitikointiin ja toisten syyttelyyn ei ole tarvetta, koska puhdasta kaulaa ei tässä asiassa ole kenelläkään.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT