Pääkirjoitus

Kuka pistää Postin kuriin?

Pääkirjoitus 19.09.2016

Syy jakelun ongelmiin ei ole postinkantajissa.

Kansalaisten kärsivällisyys postinjakelun takkuamiseen alkaa loppua. Viivästykset ja jakelun välipäivät eivät ole vain maaseudun ongelma – samaa koetaan myös kaupunkien taajama-alueilla. Postin johdon mukaan ongelmia ei ole, vaan kyse on opettelusta uusiin jakelureitteihin ja lajitteluun.

Kansalaisten kokemusten perusteella ongelmia on. Syy ei ole postinkantajien. Liikelaitoksen johto karsii jakelua, eikä omistajaa – Suomen valtiota – näytä asia kiinnostavan. Kansalaisten kokemus on otettava todesta. Postilain uudistuksessa löytyy varmasti vaihtoehto, jossa sekä jakelu että sen rahoitus voidaan turvata. Akuutteihin ongelmiin on kuitenkin puututtava heti.