Pääkirjoitus

Ruokaketju syö samasta kupista

Pääkirjoitus 13.07.2015

Teollisuuden ja 
viljelijän ongelma 
on kaupan vahva asema.

Ruuasta ja sen hinnasta on viime vuosina tullut kestoaihe suomalaiseen keskusteluun. Aihe on tietenkin tärkeä, sillä jokainen joutuu syömään ruokaa 
käytännössä päivittäin.

Ruuan osuus suomalaisten menoista on verraten pieni – reilun 10 prosentin 
luokkaa. Silti kuluttaja hätkähtää pientäkin hinnannousua ja ilahtuu kovin, kun ruoka jostakin syystä 
halpenee.

On harmi, että ruuan monet ominaisuudet helposti hukkuvat hintakeskustelun alle. Hinnan ohella kuluttajan valinnassa painavat myös laatu, 
helppous, turvallisuus ja alkuperä.

Hinta on tärkeä kuluttajalle, mutta ennen kaikkea se määrää, millaisia tuotteita kuluttajalle tarjotaan. 
Hinnalla on pystyttävä kattamaan kaikki ne kustannukset, joilla valmis ruokaostos on saatu asiakkaan kassissa kaupan ulko-ovelle.

Kun kuluttaja on ruokansa maksanut, hintaa ovat jakamassa verottaja, 
kauppa, jalostaja ja maanviljelijä. Verottajaa lukuun ottamatta jokainen joutuu tappelemaan osuudestaan.

Taistelu hinnoista ja hintaosuuksista kuuluu markkinatalouteen.

Korkea laatu ja asiakkaan tyytyväisyys ovat koko ruokaketjun yhteistyön tulos. Ketjun yhteishenki ei silti ole paras mahdollinen – viljelijät ja 
jalostajat kokevat kaupan vievän ruuan hinnasta ansioitaan enemmän.

Luottamuksen puutteesta kertoo MT-mittauksen tulos, jossa keskeiset kauppaketjut saivat viljelijöiltä korkeintaan tyydyttävän arvosanan (MT 6.7.). Viljelijöiden mielestä K-ryhmän kaupat suhtautuvat suopeimmin kotimaiseen ja lähiruokaan, mutta seiskan kouluarvosana jättää niillekin kosolti parantamisen varaa.

S-ryhmä saa viljelijöiltä arvosanan 6,7 ja nopeasti kasvanut Lidl vain kuutosen. S-ryhmän halpuuttamiskampanja sai niskaansa viljelijöiden vihat, mutta etukorttejaan he eivät ole leikanneet – 60 prosenttia viljelijöistä ostaa ruokansa S-ketjun kaupasta.

S-ryhmän ja sen alueosuuskauppojen johto puhuu mielellään yritysvastuusta ja asiakasomistajiensa yhteisön hyvin­voinnista. Vastuu yhteisöstä tulisi nähdä nykyistä laajemmin.

Kuluttajaosuuskuntana S-ryhmä pyrkii painamaan hankintahintansa mahdollisimman alas. Asiakasomistajien hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin ratkaisevaa, että yhteisön itsensä tuottamat tuotteet saavat sijansa kaupan hyllystä. Tämä koskee muutakin kuin ruuantuotantoa.

Halpuuttaminen on vallannut viime syksystä alkaen koko suomalaisen ruokakaupan. Kyse ei ole kaupan jalosta eleestä asiakasta kohtaan, vaan ruokamarkkinoiden häiriön tuomasta alihintaisesta tarjonnasta kaupalle.

Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa (MT 6.7) Keskon pääjohtaja Mikko Helander totesi rehellisesti, että ruoka-ale otetaan lopulta tuottajien selkänahasta. Hän ilmaisi myös huolensa ruuan halpamyynnin 
seurauksista.

Vaikka lausuikin itsestäänselvyyden, ansaitsee Helander kiitoksen rehellisyydestään. Näin markkinat toimivat. Ahtaalla oleva teollisuus on pakotettu polkemaan tuottajahintoja.

Kauppa on kuitenkin portinvartijana kuluttajan maksaman hinnan jakautumisessa muuhun ruokaketjuun. Kuten ketjun muutkin toimijat, myös kauppa 
varjelee omaa osuuttaan kaikin voimin.

Teollisuuden ja viljelijän kannalta ongelma on kaupan vahva asema. 
Suuret kauppaketjut voivat kilpailuttaa kotimaiset tavarantoimittajat äärimmilleen ja käyttää kirittäjänä tuonnin halpaeriä.

Kaupan toimintatavat nostavat toistuvaa arvostelua tavarantoimittajissa. Silti hyvää kauppatapaa ratkova lautakunta ei ole saanut käsittelyynsä vielä yhtään tapausta.

Kauppa, teollisuus ja viljelijät syövät ruokaketjussa samasta kupista. Ketju ei pysy hengissä, jos yksi syö kupin tyhjäksi ja muut jäävät vaille osuuttaan. Luottamuksen sijaan syntyy katkeruutta ja keskinäistä syyttelyä.

Yhteistyö, avoimuus ja parempi toistensa ymmärtäminen voivat 
vaikeanakin aikana turvata laadukkaan ruuantuotannon säilymisen. Ruuan halpuuttamisesta on syytä siirtyä 
reiluuttamiseen.