Pääkirjoitus

Tuuli tuo, tuuli vie?

Maaseudun Tulevaisuus
Pääkirjoitus 23.01.2015

”Tuulivoimalajätteen loppusijoittamista ole ajateltu lainkaan.”

Keskellä kiihtyvää tuulivoiman rakentamisbuumia on noussut esille tärkeä kysymys. Mitä tapahtuu sitten, kun tuulivoimala on tullut käyttöikänsä loppuun?

Vaikka kysymys muuttuu ajankohtaiseksi vasta vuosikymmenten päästä, on se syytä ratkaista jo voimaloiden rakentamisvaiheessa. Voimalatontin ennallistaminen on kallista, minkä vuoksi laskun maksaja on hyvä olla tiedossa etukäteen.

Vallitseva toimintatapa näyttää olevan, että tuulivoimayhtiöt tekevät voimala-alueesta vuokrasopimuksen maanomistajan kanssa. Vastuu voimalan purkamisesta sovitaan tavallisesti voimalan omistavalle yhtiölle.

Ongelma on ilmeinen, jos kyseinen yhtiö onkin varaton. Tällöin voimalan purkamisesta aiheutuvat, jopa satoihin tuhansiin euroihin nousevat kulut voivat langeta maanomistajalle.

Tuulivoimasta on viime vuosina paitsi puhuttu, myös päätetty paljon. On erikoista, ettei tuulivoimalajätteen loppusijoittamista ole ajateltu käytännössä lainkaan.

MT:n haastattelema hallitussihteeri Erja Werdi ympäristöministeriöstä pitää asiaa uutena ja kertoo, ettei siitä kukaan ole aiemmin kysellyt. Työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Anja Liukko puolestaan pitää keskustelua tuulivoimaloiden purkukuluista ennenaikaisina, koska voimaloita vasta rakennetaan (MT 21.1.).

Maanomistajan kannalta on kuitenkin oleellista tietää, odottaako häntä mahdollisesti 20–30 vuoden kuluttua jättilasku. Asiasta pitää saada selvyys nimen omaan ennen voimalan rakentamista.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT