Haaviston riskinotto muiden hoidettavaksi - Pääkirjoitus - Maaseudun Tulevaisuus
Tiesitkö? Voit lukea viikossa 3 artikkelia ilman tilausta - hanki rajaton lukuoikeus nyt 9,90€/kk
Pääkirjoitus

Haaviston riskinotto muiden hoidettavaksi

Ulkoministeriön toiminta Syyrian al-Hol-leiriltä Suomeen palanneiden auttamisessa joutuu pakostakin outoon valoon. Sunnuntaina Suomeen saapui kolme terroristijärjestö Isisin taistelijoiden puolisoa ja yhdeksän heidän alle 10-vuotiasta lastaan. Tiedot pakomatkan vaiheista ovat edelleen hataria, mutta ilman virallisen Suomen apua he eivät olisi kotiin päässeet.

Koko pelastusoperaatio henkilöityy paljolti ulkoministeri Pekka Haavistoon (vihr.), jonka toimet ovat jo aiemmin herättäneet ristiriitaisia reaktioita sekä poliittisissa puolueissa että ulkoministeriön sisällä. Tälläkin kertaa Haavisto ja hänen lähipiirinsä toimivat asiassa salassa. Muun muassa osa ministereistä sai tiedon vasta sunnuntaina. Samana päivänä, kun palaajia kuljettanut kone oli jo matkalla Suomeen.

Poliittinen oppositio ottaa tilanteesta kaiken irti. Varsinkin kannatuksen laskusta kärsineille perussuomalaisille Haaviston sooloilu tulee kuin tilauksesta. Nyt heille on jälleen mahdollista nostaa esille aihepiirejä, joista puolue on kannatustaan ammentanut. Samaan kummeksuntaan liittyi tuoreeltaan myös kokoomus.

Eikä ihme.

Ulkoministerin toiminta jätti hallituksen pahaan ahdinkoon. Oppositiolla on nyt edessään tyhjä maali, jonne voi laukoa jonkin aikaa mielin määrin. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ennättikin jo toivoa hallitukselta seikkaperäistä selvitystä koko tapauksen kulusta. Tarina on pitkä ja oppositiolle herkullinen. Sen verran hataria kohtia se ulkoministeriön johdosta varmuudella paljastaa.

Myös hallituskumppaneille tilanne on kiusallinen. Esimerkiksi keskustalle hyvin taisteluhaluisia ääri-islamilaisia mielipiteitä leirillä viljelleiden suomalaisnaisten paluu kotimaahan on ollut vaikea hyväksyä.

Samansisältöisellä kannalla on ollut myös maan hallitus ja merkittävä osa kaikista suomalaisista. Huomioitavaa on myös suojelupoliisin avoimen kriittinen kanta al-Holista palaavia kohtaan.

Supo on toistuvasti muistuttanut radikaalin islamin turvallisuusriskeistä ja myös puutteellisista voimavaroistaan seurata leiriltä palaajien toimia Suomessa. Selvää on myös, että muutaman suomalaisnaisen henkilökohtainen päätös lähteä mukaan Isisin hirmuhallinnon piiriin tulee suomalaisen yhteiskunnan hoidettavaksi.

Poliisi tutkii nyt suomalaisnaisten toimet. Mahdollisten rikosten selvittäminen Suomesta käsin on vaikea ja työlästä. Silti se on oikeusvaltiossa tehtävä kunnolla.

Myös leireille joutuneiden lasten tilannetta on pyrittävä tukemaan kaikin mahdollisin keinoin. Heidän syytään Isisin hirmuteot eivät ole. Lasten kotouttaminen Suomeen on puolestaan kaikkien etu.

Kun ulkoministeri Haaviston toiminta joutuu nyt perustellusti suurennuslasin alle, on kuitenkin muistettava, että asian ratkaiseminen ei olisi ollut helppoa kenellekään. Erityisen vaikea oli perustella, miksi suomalaislapsia yleensä näillä leireillä pitäisi pitää.

Peruskysymys on nyt, minkälaisen viestin ja ennakkotapauksen Suomi omalla toiminnallaan Isis-yhteisölle ja muille terroristijärjestöille antaa. Avustaako Suomi aktiivisesti ääri-islamilaisen arvomaailman omaavia aikuisia takaisin kotiin, kun olosuhteet ovat muuttuneet heille hankaliksi?

Myös viranomaisten jämäkkyys asian jälkihoidossa nousee nyt huomion kohteeksi. isis-iskulauseita ja terrorismiin kykeneviä radikalisoituneita äärisuuntia ei Suomeen kaivata. Kun samaan aikaan pitäisi pitää huolta sanan- ja uskonnonvapaudesta, yhtälö vain vaikeutuu.

Ulkoministeri Haavisto on ottanut toiminnassaan tietoisen riskin. Sen purkamiseen eivät hänen voimansa enää riitä. isis-puolisojen kotiinpaluu on koko hallituksen ongelma.

Supo on toistuvasti muistuttanut radikaalin islamin turvallisuusriskeistä.

Lue lisää

Esitutkinta ulkoministeri Haaviston ministerivastuuasiassa on valmistunut – perustuslakivaliokunta jatkaa asian käsittelyä syyskuun alussa

Helmikuussa alkanut esitutkinta ulkoministeri Haaviston ministerivastuuasiassa on valmistunut

Hallitus haluaa purkaa ulkoistettujen sotepalveluiden jättisopimukset – tavoite saattaa törmätä perustuslakiin ja EU-direktiiviin

Ranskan hallitus erosi – presidentti Macronin odotetaan nimeävän uuden ensi viikolla