Biotalousosaaminen on Suomen vahvuus - Pääkirjoitus - Maaseudun Tulevaisuus
Pääkirjoitus

Biotalousosaaminen on Suomen vahvuus

Suomalaiset ovat menestyneet monissa kansainvälisissä vertailuissa loistavasti. Sen sijaan, että osaisimme ottaa menestyksemme ja osaamisemme terveellä ylpeydellä vastaan, väheksymme itseämme ja kyseenalaistamme vertailujen tuloksen: Väärin mitattu eikä minulta ainakaan ole kysytty. Maailman onnellisimmalla kansalla on jostain syystä heikko itsetunto.

Nordic West USA:ta Yhdysvalloissa johtavan Kristiina Heleniuksen mielestä menestyminen Pisa-tutkimuksissa on suurempi saavutus kuin mikään yksittäinen kaupallinen hitti, koska kyse on systeemitason osaamisesta. Helenius muistuttaa blogi-kirjoituksessaan, että Pisa-vertailussa menestymisen mainehyöty on ollut Suomelle mittaamattoman suuri. (Suomen Metsäyhdistys 25.8.)

Heleniuksen mukaan Suomi ei ole kuitenkaan osannut hyödyntää Pisan tuomaa mainetta, koska sen kaupallistamisessa ei ole onnistuttu. Tämä ei täysin pidä paikkansa, koska erilaisia koulutusprojekteja on viety maailmalle. Parantamisen varaa silti tässäkin suhteessa on.

Nyt Suomelle on Heleniuksen mielestä tarjolla uusi maailmanluokan mahdollisuus. Heleniuksen mukaan Yhdysvalloista katsottuna Suomessa tehdään tulevaisuutta kestävyyden ehdoilla. Suomella on hänen mielestään tarjota maailmalle koko biotalouden tavaratalo systeemistä imupilleihin.

Heleniuksen mukaan biotaloudessa on läpimurron aineksia. Suomen tuote on hyvä, mutta se pitää saada markkinoitua maailmalle. Kysyntää Heleniuksen mielestä on Yhdysvalloissakin, ja kongressin komiteat etsivät sparrauskumppaneikseen suomalaisia biotalouden osaajia.

Alku näyttää Heleniuksen mukaan lupaavalta. Suomi on solminut ministeri- ja kuvernööritason yhteistyösopimukset Mainen ja Michiganin kanssa tutkimuksesta ja kaupallistamisesta. Suomi teki Heleniuksen mukaan fiksusti ja etsi itsensä kokoiset kumppanit. Yhdysvalloissa ilmastoasioissa ajurin paikalla ovat osavaltiot ja kaupungit.

Helenius kehottaa miettimään valmiiksi, mikä on se ratkaisu, jonka lupaamme toimittaa perille asti. Kysyntää hänen mukaansa osaamiselle on, mutta hyvä maine ei saa pelkästään riittää, vaan tavoitteena on oltava kaupallinen menestys.

Vaikka yhdysvaltalaisten mielestä Suomi on biotalouden osaamisessa ja tulevaisuuden kestävässä rakentamisessa kärjessä, monet suomalaiset ovat toista mieltä. Metsistä käytävästä keskustelusta voisi päätellä, että biotalousosaamisemme on vahvasti liioiteltua.

Meiltä viedään Euroopan unioniin viestiä, ettei metsätaloutemme ole kestävää ja hakkuut uhkaavat muun muassa hiilinieluja ja -varastoja. Ei ole ihme, että EU:n päättäjillä on vaikeuksia uskoa Suomen metsänhoidon tasoon ja biotalousosaamiseen.

Vaikka biotalous on muutakin kuin metsätaloutta, metsät ovat biotalouden keskeinen osa. Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) muistuttaa perustellusti, että metsäala on yhteinen asiamme. Hänen mielestään yhteiskunnassa on laajasti ymmärrettävä vasemmalta oikealle, mistä metsäteollisuuden kannattavan toiminnan edellytykset syntyvät. (MT 4.9.)

Vanhasen mukaan Suomen on säilyttävä uudistuvan metsäteollisuuden maana. Metsien hoitoon ja kasvuun on satsattava, ja puun myyjillä on oltava motivaatio hoitaa metsiään ylisukupolvisesti.

Biotalous on kokonaisuudessaan Suomen vahvuus ja iso mahdollisuus. Mittavat uusiutuvat luonnonvarat yhdistettynä korkeatasoiseen koulutukseen ja osaamiseen ovat yhdistelmä, joka tarjoaa meille menestyksen eväät myös tulevaisuudessa.

Se että menestystä on tarjolla, ei tarkoita, etteikö sen eteen pidä tehdä paljon työtä. Omat vahvuutemme meidän pitää tunnistaa ja luottaa itse omaan osaamiseemme.

Suomella on tarjota koko biotalouden tavaratalo systeemistä imupilleihin.

Lue lisää

Kiurun sote-sosialismia syytä vahtia

Hallitus poksautti korkin lainapullosta

Kohti tolkun metsätaloutta

Energiaverotus myös tulonjakokysymys