Pääkirjoitus

Maski suojaa myös maalla

Korona on edennyt kiihtyvään vaiheeseen pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan lisäksi muun muassa Hämeessä, Etelä-Savossa ja Keski-Suomessa. Kahden viime viikon aikana tartuntojen määrä on yli kaksinkertaistunut edeltävään jaksoon verrattuna.

Suomi on vieläkin kansainvälisesti katsoen turvallinen maa, mutta tässä pysyminen vaatii yhä enemmän meiltä kaikilta. Myös maaseudun pienillä paikkakunnilla on syytä ottaa maskit käyttöön viranomaisten suositusten mukaisesti. Vaikka maskin käyttö tuntuu hankalalta, se saattaa pelastaa paljon. Pieni paikkakunta on monella tavalla haavoittuvampi epidemian edessä kuin suuri.

Lue lisää

Lisäbudjettineuvottelut päättyivät: Yritysten kustannustukeen 410 miljoonaa euroa lisää, koronarokotteeseen 90 miljoonaa

Euroopan kuluttajakeskukset varoittavat lennonvaraussivustoista – kuluttajaongelmat korostuneet korona-aikana

Hallitus neuvottelee akuuttien koronatoimien lisärahoista – "Menojen taso hieman vajaa miljardi"

Belgiassa, Venäjällä ja Ukrainassa rikottiin koronatartuntojen ennätyksiä